tiistai 8. huhtikuuta 2014

Pinnasänky – Brio Two

Pinnasänkyjä vertailtiin jo ennen joulua, koska se oli yksi joululahjatoiveista. Hyvältä tuntuva malli löytyi kohtuullisen helposti – tai sitten aika kultaa muistot ja se vaan tuntuu siltä. :)

Toivotut ominaisuudet:

  • Laskettava laita
  • Pariin tasoon saatava pohja
  • Valkoinen väri
  • Laadukas ja kestävä

Aika äkkiä kyllä sitten löytyi tuo varteenotettava vaihtoehto, eli siis Brion Two-pinnasänky.

Brio Two –pinnasänky.

Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että kun tuo vaihtoehto löytyi, ei mikään muu enää tuntunut yhtä hyvältä. Siinä kun oli kaikki tarvitut ominaisuudet ja kaiken lisäksi vielä merkkinä Brio, joka on sekä tuttu että taatusti laadukas.

Vähän harkittiin myös sellaista pinnasänkyä, josta saisi laidan kokonaan pois ja voisi hyödyntää sänkyä myös vähän isomman taaperon sänkynä. Mutta päädyttiin siihen, että pelkkä laskettava laita riittänee – ostetaan sitten siinä vaiheessa uusi sänky siihen käyttöön. Muutenkin tuntuu hurjalta ostaa tavaroita tyypille, jota ei vielä edes ole olemassa – saati että ostaisi niitä hänen käyttöönsä niin moneksi vuodeksi eteenpäin.  

Käyttökokemuksia ei vielä ole muuta kuin tavarasäilytyksestä (vauvatavaroiden säilytyspaikkana pinnasänky ainakin on ollut erinomainen), mutta uskoisin sängyn olevan oikein kelpo tarpeeseensa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!