Rankempi aloitus vauva-arkeen

Niinkuin aiemmin jo aihetta sivusin, meillä aloitus vauva-arkeen oli tällä kertaa hieman normaalia rankempi mm. influenssan takia.

Lyhyesti: tilanne oli siis se, että sairastuin itse viikkoa ennen vauvan syntymää ja synnytyksen käynnistyessä olin keskussairaalan infektio-osastolla hoidettavana. Diagnoosina keuhkokuume ja influenssa.

Ei varmaan tarvitse kamalasti kuvailla, millainen olo on pelkästään tuon taudin ansiosta. Siihen päälle vielä loppuraskaus liitoskipuineen sekä edeltävä valvottu viikko kipeän esikoisen kanssa. En ole varmaan ikinä voinut yhtä huonosti. Ja tällaisessa tilanteessa sitten se synnytys käynnistyi...

Synnytyksen jälkeen toipumiseen menikin vähintään tupla-aika, eikä ihan täysin ole toivuttu vieläkään. Synnytys oli omalla kohdallani jälleen kerran melko rankka; siis ihan jo ilman keuhkokuumetta ja influenssaa. Kun tämän tautikaksikon lisää vielä siihen päälle, niin huhhuh. Keuhkokuumeen aiheuttama kova yskä on kadonnut kokonaan vasta hiljattain ja synnytyksen osalta jännätään vielä mahdollisia "jälkioireita". 

Mutta eipä se meidän ns. rankempi alku tietenkään jäänyt tähän, sillä myös mies sairastui influenssaan. Hänellä oireet alkoivat synnytyssalissa ja lopulta hän ei vauvan syntymän jälkeen synnärille enää päässytkään tartuntavaaran vuoksi. Eikä kyllä olisi jaksanutkaan. Kotiin päästiin vasta tiistaina (kun vauva syntyi perjantaina) ja tuon ajan olin yksin synnärillä. Vaikka koti-ikävä oli suuri, kotiinpaluu jännitti vauvan terveyden kannalta, koska mies oli edelleen potentiaalinen influenssan tartuttaja. 

Vauvan sanottiin saaneen minulta vasta-aineet influenssaa vastaan, mutta siitä huolimatta vauvan ensimmäisinä kotipäivinä minä vastasin vauvanhoidosta 100%, eikä mies edes ottanut vauvaa syliinsä.

Kotiutumista odotellessa. 

Vauva-arkeen opettelussa olisi ollut ihan riittävästi puuhaa, mutta sairastaminen ja toipuminen näyttelivät isointa roolia meidän ensimmäisissä kotipäivissä. Ensimmäisinä kotipäivinä hoidettiin todellakin vain välttämättömin. Esimerkiksi ruuanlaiton suhteen mentiin siitä, mistä aita on jo kaatunut... Vieraitakin otimme vastaan vasta vauvan ollessa muutaman viikon ikäinen - suurimpana syynä oli influenssaan liittynyt sairaalankin määräämä varoaika, mutta ei myöskään olisi jaksanut yhtään aiemmin laittaa kotia vieraskelpoiseen kuntoon.

Suoraan sanottuna; ihan täysi kaaoshan meillä oli monta päivää. Kun mies oli synnärillä oloni aikana sairastanut kotona yksin jaksamatta laittaa tiskejä, viedä roskia jne, kotikin oli melkoisessa kunnossa jo valmiiksi. Lisäksi hoidosta palanneen Meean laukut sekä oma ja vauvan sairaalakassi odottivat eteisen nurkassa aaaaaika monta päivää purkamista. 

Kun sairastelua meidän perheessä oli ollut jo pari viikkoa ennen vauvan syntymää, oli osa "vauvajutuista" vielä tekemättä/laittamatta - eikä ensimmäisinä päivinä niihin jaksanutkaan panostaa. Esimerkiksi likaiset vaipat laitettiin monta päivää ovenkahvassa roikkuneeseen muovipussiin, kun ei jaksanut lähteä etsimään vaipparoskista varaston syövereistä.

Ekalle vaunulenkillekin selvittiin vasta itsenäisyyspäivänä. Vaunutkin kun olivat laittamatta valmiuteen ennen vauvan syntymää...

Muutamaan otteeseen huvittuneena miehelle totesinkin, että hieman on nyt eri lähtötilanne vauva-arkeen kuin 3,5 vuotta sitten. Tuolloinkin osa vauvajutuista oli tekemättä ennen vauvan syntymää, mutta koiravahtina olleet vanhempani ja mies laittoivat kaiken kuntoon osastolla oloni aikana. Kotiutuessamme kotona oli joka paikka puhtaaksi puunattu, pakastin oli täynnä ruokaa ja ensimmäiset viikot pystyi keskittymään täysin vaan vauvaan. Toista oli nyt. 

Niin ja jottei nyt liian helppoa olisi ollut, niin pakko mainita vielä äiti-ikävää potenut isosisko. Isosisko, joka rakastaa vauvaa yli kaiken ja on yllättävän hyvin sopeutunut vauva-arkeen (kiukuttelu on alkanut vasta hiljattain). Mutta joka joutui olemaan viikon erossa äidistä ja isistä - ja reagoi siihen kotiuduttuaan mielettömällä äiti-ikävällä. Varmaan kaiken sen ajan, kun vauva ei ollut sylissäni, Meea oli. Ja vauvankin ollessa sylissä Meea oli monesti kainalossa. Yöt hän nukkui alkuun kokonaan meidän sängyssä ja esim. yhtenä yönä heräsin siihen, että Meea nukkui pitkää pituuttaan mahani päällä. Nyt ikävä on onneksi jo alkanut hellittää, mutta aika pitkään sitä oireiltiin. 

Hieman rankemmasta alusta huolimatta vauva-arki on lähtenyt hyvin käyntiin ja nyt ovat olotilat itse kullakin tasaantuneet. Mies palasi tällä viikolla isyyslomalta töihin ja todellinen opettelu arkeen kahden lapsen kanssa on alkanut!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.