sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Pikkuherra 1 kk

Pikkuherra täytti ennen joulua kuukauden. Ei voi kun ihmetellä, miten nopeasti on aika mennyt!

Joulukiireistä johtuen tämä bloggaus jäi hieman roikkumaan, joten julkaistaessa herralla ikää on jo lähes 1,5 kk. Parissa viikossa kehitystä on tapahtunut entisestään, mutta pyrin nyt kuitenkin keskittymään siihen parin viikon takaiseen tilanteeseen ja kuukauden ikäiseen pikkumieheen (ja tsemppaan jatkossa, että kk-kehityspostaukset oikeasti tulevat ajallaan!).

Kuukauden ikäisen pikkumiehen tuoreet mitat saatiin ennen joulua neuvolassa. (Suluissa syntymämitat.)
Paino: 4550 g (3676 g)
Pituus: 56,5 cm (52 cm)
Pään ympärys: 39 cm (37 cm)

Iso poika siis jo! Ihan vertailun vuoksi; syntymäpainoltaan lähes kilon pienempi siskonsa oli samoissa mitoissa vasta joskus 2,5 kuukauden iässä.




Suloinen pikkuherra muuttuu päivä päivältä sosiaalisemmaksi ja seuraa tarkasti ympäröivää maailmaa. Vaipanvaihtopaikan hymynaama-kuva sekä kaikki valaisimet ovat ehdottomia lemppareita, joita tuijotellaan päivittäin. Ennen joulua (eli juuri siinä 1 kk ikäisenä) shoppailureissussa Tigerin väriloistossa oli niin paljon katseltavaa, ettei pikkumies meinannut pysyä housuissaan.

Paras paikka on syli, eikä tämä kaveri paljoa meinaa muualla viihtyäkään. Liikkuvat vaunut ja auto kelpaavat, mutta muuten hän olisi aina sylissä. Erityisesti masuvaivoista johtuen sylissä onkin oltu paljon.

Onneksi kuitenkin yöt nukutaan suhteellisen hyvin ja öissä alkaa olla jo jonkinlainen rytmi. Yleensä nukkumaan mennään 22-23 välillä ja pisin unipätkä (n. 4-6 h) ajoittuu alkuun. Sen jälkeen nukutaan tunnin parin pätkiä ja aamuherätys on (esikoisenkin takia) yleensä 7-8 välillä. Yöt ovat onneksi olleet rauhallisempaa aikaa masuitkujen kannalta ja yleensä yöllä vaan syödään ja jatketaan unia.

Täysimetyksellä mennään toistaiseksi ja maito maistuu - välillä äidin mielestä turhankin usein. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!