tiistai 1. elokuuta 2017

Omasta maasta pöytään

Meidän pihasta löytyy toista kesää kunnon kasvimaa. Viime vuodesta laajennettiin kasvimaan kokoa ja satovalikoimaa - ja pikkuhiljaa satokin on alkanut kypsyä.


Perunapenkki on ollut ahkerassa käytössä.

Tällä hetkellä kypsiä hyödynnettäviksi ovat jo salaatit, tillit, persiljat, sipulit ja perunat. Hetken aikaa saa vielä odotella ruohosipulia, purjoa, punajuurta, porkkanaa, herneitä, avomaankurkkua ja mansikoita. Voi olla, että jotain näistä saa odotella jopa ensi vuoteen - ihan joka rivissä ei näytä tilanne kovin satoisalta. :D

Tänä vuonna kasvimaan hoito on jäänyt hyvinhyvin vähäiseksi, joten voikin olla erittäin kiitollinen kaikesta sadosta, mikä näin huonolla hoidolla tulee. Oma selkäni on kenkkuillut lähes kesän alusta asti; kylvöhommiin vielä pystyin, mutta rikkaruohojen kitkeminen on ollut lähes ylitsepääsemättömän vaikeaa. Viimeksi kun kitkin yhtäjaksoisesti yhden penkin, en meinannut päästä kahteen päivään kävelemään sen jälkeen. Siksi kasvimaasta itsestään en kehtaa tähän bloggaukseen ottaa kuvaa, sillä siellä rikkaruohoja kasvaa varmaan sama määrä kuin oikeaa satoakin. No, mies on luvannut tällä viikolla käydä pahimmat rikkaruohot kitkemässä - sitä odotellessa. :)

Tämän päivän päivällisainekset.

Mutta oikeastaan tämän bloggauksen pointti on kuitenkin se, miten mahtavaa on hakea ruokaa pöytään omasta maasta! Pikkuneitikin on ollut ihan fiiliksissä; salaatti ja sipulikin on maistunut ihan eri tavalla, kun ne on itse ulkoa haettuja!

Vaikkei kypsän sadon lajikkeita vielä kovin montaa olekaan, eikä kasvimaammekaan ole valtaisan iso, erittäin hyvin on viime päivinä pystytty hyödyntämään kasvimaan antimia. Itse asiassa; viimeisimmän viikon ajan joka ikisessä ruuassa on ollut mukana jotain myös omasta maasta!

Ensin kokkailin lihapullakastiketta sipulilla ja sipulinvarsilla höystettynä, lisukkeena luonnollisesti perunat omasta maasta. Grillin kasvisnyytteihin päätyi perunaa ja sipulia (kaupan vihannesten lisäksi). Sitten syötiin useampana päivänä vartaita, joissa oman maan satoa olivat perunat ja kokonaiset sipulit. Viikonloppuna ruokalistalla oli hampurilaiset, joiden välissä oli sipulia ja salaattia kasvimaalta. Ja viimeisimpänä tänään päivälliseksi nautittiin uusia perunoita tillin kera sekä jauhelihakastiketta mausteenaan sipuli ja sipulinvarret.




Pakko vielä sen verran mainita, että nuo oman maan sipulit maistuvat kyllä kymmenen kertaa paremmilta kuin kaupan sipulit! Nam!

Onneksi on vielä kesää jäljellä, niin mekin saamme kasvimaan satoa tuhottua jo kesän aikana. Viime kesänä kun kaikki kypsyivät vasta niin myöhään, että esimerkiksi sipulisatoa piti heittää roskikseen, kun ei säilytys ilman kellaria tai muuta kylmätilaa oikein toiminut. Tänä kesänä onneksi tilanne näyttää ainakin nyt paremmalta!




Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!