tiistai 25. heinäkuuta 2017

Muumimaailmassa ensimmäistä kertaa



Tämän kesän kesälomareissu suuntautui pohdinnan jälkeen Muumimaailmaan. Naantaliin on täältä pitkä matka ja liput tuntuivat aika hintavilta, joten mietittiin ensin, kannattaako lähteä. Koska majoitus oli kuitenkin hankittava, ajateltiin tehdä tästä sitten sellainen kunnon kesälomareissu - ja jättää (ehkä) muut kesälomakohteet väliin. Nyt tuntuu, ettei edes jaksaisikaan muualla enää käydä; viime kesänä kun käytiin Powerparkissa, Linnanmäellä ja Ähtäri Zoossa - ja siinä oli jo aaaaaika paljon kierrettävää!

Saatiin majoitusvarauksen yhteydessä kahden päivän liput Muumimaailmaan yhden päivän lippujen hinnalla. Etukäteen kun mietittiin, että lähtisikö sinne kiertelemään päiväksi vai kahdeksi - nyt ratkaisu tuli kuin itsestään edullisempien lippujen myötä.

Jos joku pohtii samaa asiaa, voin kertoa, että yksi päivä riittäisi aivan mainiosti! Me ehdimme kiertää saarella tiistaina vajaa kaksi tuntia; Nipsun kesämökkiä & Toivomuskaivoa lukuunottamatta kaikki satukohteet tuli nähtyä. Vaikkei kävelytahti 3-vuotiaan ja pallomahaisen kanssa ollutkaan päätä huimaava. Toki emme käyneet syömässä, kaupoissa emmekä Teatteri Emmassa lainkaan tiistain aikana. Mutta kun Muumimaailma on auki sen 8 h päivässä, ehtii yhdessä päivässä mainiosti kiertää kaiken tarvittavan - etenkin jos matkassa ei ole päikkäreitä tarvitsevaa lasta (kuten meillä oli).








Tiistain "extrapäivän" ansiosta keskiviikko olikin omalla kohdalla aika iisi. Satukohteista kiersimme vaan ne, jotka Meea muisti edellispäivältä ja halusi käydä uudelleen. Tai no, oikeastaan käytiin kiertämässä lähestulkoon kaikki muut, paitsi Satupolun varrella olleet kohteet vielä toistamiseen (osa kolmatta tai neljättäkin kertaa).

Muumitalo, Poliisiasema ja Muumipapan laiva olivat neidin suosikkeja. Niin ja hiekkalaatikot Niiskun verstaan kupeessa. Melko vähän niitä satukohteita Muumimaailmassa loppujen lopuksi on, joten kiertäminen on kohtuullisen nopeaa.





Lisäksi keskiviikon ohjelmassa oli shoppailu Nipsun Putiikissa, pelit Promenadilla sekä karkkivarastojen täydennys Pikku Myyn namussa. Meea kun sai mummilta ja vaarilta reissulle omaa käyttörahaa; pitihän se sitten tuhlata aika lailla viimeistä euroa myöten. Taisi mennä vähän ylikin, kun neiti halusi juuri ennen lähtöä vielä kasvomaalauksenkin. :D

Syömässä kävimme Mamman keittiössä; Meean ateria oli niin naurettavan halpa (3,50e), että ei edes tarvinnut harkita muita vaihtoehtoja. Eikä se oma buffetateriakaan niin kalliilta tuntunut Naantalin yleiseen hintatasoon verrattuna. :) Ei mikään gourmet-makuelämys, mutta kelpo ruokaa kuitenkin. Ruokakojuista testattiin lisäksi keskiviikkona hattarat ja popcornit, jotka ostettiin evääksi Teatteri Emmaan.






Niin se teatteri. Ajattelin, että malttaakohan Meea istua paikoillaan koko esityksen ajan. Mitä vielä; neiti oli aivan täysillä mukana esityksessä - lauloi, tanssi, taputti ja hihkui! Ja välillä tuijotti tiiviisti seuraten - kuten yllä olevassa kuvassa.

Aamupäivän teatteriesitys "Pikku Myyn syntymäpäivät" oli sen verran hyvä Meean mielestä, että piti mennä muutaman tunnin päästä uudestaan teatteriin katsomaan "Muumit ja suuri Dronttijahti". Nämä esitykset olivat mukava pikkulisä Muumimaailma-päivään ja antoivat rahalle lisää vastinetta.

Muutoin olen kyllä sitä mieltä, että suhteessa Muumimaailman tarjontaan, liput ovat kyllä törkeän kalliita. Kaikilta yli 2-vuotiailta kun lipun hinta (yhdelle päivälle) on 28 euroa, ennakkoon 27 euroa. Meidän perheeltä hintaa pelkistä lipuista tuli 81 e. 30 e enemmän, jos emme olisimme ostaneet kahden päivän liput normaalihinnalla. Siihen päälle vielä normaalille Muumimaailma-käynnille parkkimaksut (esim. Muumiparkki olisi maksanut 10e/pvä; meillä auto oli majoituksen ansiosta toisaalla parkissa), ruuat (esim. meillä Mamman keittiössä yhteensä 35,30e), pelit (esim. 3 peliä 10 e) ja pakolliset tuliaiset (joihin menee helposti useampi kymppi - sen verran hintavia nuo Muumi-tavarat ovat). Majoituksesta ja matkakuluista puhumattakaan.

Kaikki tekeminen Muumimaailmassa oli kohtuullisen yksinkertaista, eikä elämyksiä sitä kautta tullut samalla tavalla kuin eläinpuistossa tai huvipuistossa. Esimerkiksi Meean suosikkipuuhia Muumimaailmassa olivat liukumäki ja hiekkalaatikko; niihin pääsee ihan ilmaiseksi lähileikkipuistossakin! Saari on kohtuullisen pieni ja nopeasti kierretty; vaikka nettisivujen satukohde-listauksessa näyttääkin, että tekemistä olisi paljon, on aika moni noista kohteista sellaisia, joissa ei minuuttia kauempaa mene vaikka kuinka tutkisi paikkoja.

Parasta antia olivatkin elävät Muumi-hahmot ja teatteriesitykset. Mutta 27 e per nenä pelkästään niistä - tuntuu aika kovalta hinnalta.




Ei sillä, en ole mitenkään tyytymätön reissuumme. Lapsen ilo oli tärkeintä ja sitä selvästi saatiin. Muumeista höpötetään edelleen ja tämä reissu varmasti jää ihanana kokemuksena mieleen vielä piiiiiitkäksi aikaa. Muumeissa on oma tunnelmansa ja olihan se nyt jännää päästä käymään sisällä Muumitalossa! Muumi-hahmojen vaeltelu alueella oli mukavaa ja jopa aikuisen yllätti se, miten vuorovaikutuksessa hahmot koko ajan olivat kävijöiden kanssa. Esimerkiksi Poliisimestarin taluttaessa Niiskuneitiä ohitsemme Meea kysyi meiltä "Viekö se Niiskuneitiä vankilaan?", johon Poliisimestari vastasi Meealle "Ei suinkaan, Niiskuneiti on vaan menossa kampaamaan otsatukkaansa!"

Nämä hahmokohtaamiset vaan ovat aika lailla tuurista kiinni; väenpaljoudessa pienemmät ja ujoimmat lapset saattavat jäädä jalkoihin, eikä välttämättä omaa suosikkihahmoa löydy - esimerkiksi me emme nähneet Tiuhtia ja Viuhtia ollenkaan. Toinen ääripää sattumasta on se, kun lähdettiin Nuuskamuikkusta etsimään ja käytiin matkan varrella vessassa; Nuuskamuikkunen kävelikin ohi juuri vessan ovesta ulos astuessamme ja hän jäikin Meean kanssa juttelemaan pitkäksi toviksi.

Samaten Muumitalon edustalla hengailemalla saattoi osallistua monenlaiseen extra-ohjelmaan, jota ei mistään ohjelma-lappusista löytynyt - eikä näin ollen voinut ennakoida mitenkään. Mekin esimerkiksi pääsimme laulamaan hahmojen kanssa ringissä Muumilauluja sekä osallistumaan Haisulin käytöskouluun sen jälkeen, kun Haisuli oli varastanut Vilijonkan käsilaukun.






Kaiken kaikkiaan mukavat kaksi päivää Muumimaailmassa takana! Jos Muumit yhtään ovat fanituksen kohteena, uskon että puistosta jää positiiviset mielikuvat ja päivä sujuu mainosti. Ainakin näin pienelle lapselle se Muumi-hahmojen kohtaaminen tuntui ehdottomasti olevan päivän parasta antia - ja onneksi hahmoja lähestulkoon aina Muumitalon ympärillä pörräsikin! Ja saatiin jopa päivätanssit Nuuskamuikkusen kanssa tiistaina - kuten alla olevasta videosta näkyy. :)



Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

2 kommenttia:

  1. Kiva saada näkökulmaa, meidän lapsilla ollut Muumimaailma toiveena jo toista vuotta! Tosiaan tuo lippujen hinnan suolaisuus vähän jännittää, koko perheeltä kun hintaa tulisi jo reilusti yli satanen sekä tosiaan syömisistä, matkoista, mahdollisista majoituksista iso määrä euroja lisää. Muumimaailma toki on siitä "hankala", että toista samanlaista ei ole ja en tiedä saanko tomeria 3 & 5-vuotiaita muuhun ylipuhuttua :D !
    Ihania kuvia ja kivan yleiskatsauksen paikasta sai postauksesi avulla, kiitos :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapselle varmasti ihan huippureissu, mutta me ei ainakaan heti ensi kesänä mennä uudestaan - sen verran kallis reissu, kun majoituskin oli etäisyydestä johtuen ns.pakollinen. Mutta onhan ne Muumit aika ihania! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!