torstai 23. maaliskuuta 2017

Cannellonit jauhelihatäytteellä

Kokkailin pari viikkoa sitten viikonloppuvieraillemme herkkuruokaa - cannelloneja jauhelihatäytteellä. Olen "löytänyt" cannellonit hiljattain uudelleen; muistan näitä (jollain reseptillä) tehneeni joskus opiskeluaikoina ja hieman sen jälkeenkin, mutta viime kerrasta on ainakin seitsemän vuotta aikaa. Tämän vuoden aikana olen tehnyt cannelloneja jo kolmesti! Ja joka kerta samalla reseptillä!

Cannellonit ovat superherkullisia, mutta myös kohtuullisen pitkäkestoisia tehdä. Tai sitten pitäisi keksiä siihen putkiloiden täyttämiseen jokin apuväline; pikkulusikoilla siinä ainakin kestää tolkuttoman pitkään.

Parin viikon takaisille viikonloppuvieraillekin - niin lapsille kuin aikuisille - cannellonit maistuivat ja kysyinkin ystävältäni, että haluaako hän reseptin. Vastaus oli "kirjoita se sinne sun blogiin, niin käyn kopioimassa sen sieltä". No, näinhän täytyy sitten tehdä! :)

Resepti ei ole oma, enkä tätä kovinkaan paljoa edes ole netistä löytyneestä reseptistä muokannut omaan käyttööni. Mutta herkullinen - ja ehdottomasti jakamisen arvoinen - tämä resepti siitä huolimatta on!

p.s. Alla oleva resepti on niin sanottu suurperheversio - oikea resepti oli 400 g jauhelihalle mitoitettu ja siihen riitti vajaa paketillinen cannelloneja. Itse teen mieluiten kerralla enemmän ja siksi cannellonejakin tehdään kerralla isomman jauhelihapaketillisen mukaan, niin ei tarvitse aivan joka päivä olla kokkaamassa!


Ainekset:
1,5 pkt cannelloneja
700 g naudan jauhelihaa
1 pkt yrtti-tuorejuustoa
1 pkt ruohosipuli-tuorejuustoa
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
500-750 g porkkanoita
suolaa
jauhelihamaustetta
öljyä
0,5 pss emmental punaleima -raastetta
0,5 pss mozzarella-raastetta

Kastike:
2 tlk (á 500 g) paseerattua tomaattia
4 dl ruokakermaa
1 tl suolaa
0,5 pss emmental punaleima -raastetta
0,5 pss mozzarella-raastetta


Tee ensin täyte cannelloneille.

Kuori ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet pieneksi silpuksi.

Kuullota sipuleita öljyssä paistinpannussa. Lisää pannulle jauheliha ja ruskista. Mausta jauheliha-sipuliseos.

Lisää jauhelihaseoksen joukkoon porkkanaraaste ja tuorejuusto. Sekoita tasaiseksi.

Sekoita juustoraasteet keskenään. Lisää täytteen joukkoon n. puolet juustoraasteseoksesta (eli puolikas pussi kumpaakin juustoraastetta). Sekoita tasaiseksi.

Voitele uunivuoka öljyllä. Täytä cannelloniputket jauhelihatäytteellä. Itse käytin apuna pikkulusikoita; toisella lusikalla laitoin täytettä ja toisen lusikan varrella tökin täytettä syvemmälle cannellonin sisälle. Alustana voit pitää esim. leikkuulautaa tai lautasta.

Asettele cannellonit vierekkäin uunivuokaan. (HUOM! Tällä suurperheversiolla tarvitset todennäköisesti kaksi uunivuokaa!)

Kun kaikki cannellonit on täytetty ja aseteltu vuokaan, valmista kastike.

Sekoita paseerattu tomaatti ja ruokakerma keskenään. Mausta seos. Kaada tomaattikastiketta cannellonien pinnalle - levitä tasaisesti niin, että kastiketta menee myös cannelloniputkien väleihin.

Ripottele pinnalle vielä loput juustoraasteet (eli puolikas pussi kumpaakin juustoraastetta).

Kypsennä kiertoilmauunissa 175-asteessa noin 30 minuuttia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!