tiistai 3. tammikuuta 2017

Uuden vuoden lupaukseni

Vuoden vaihtuessa on perinteisesti tehtävä lupaukset uudelle vuodelle - ihan vaan siksi, että jotain on luvattava. Siispä tässä omat uuden vuoden lupaukseni vuosimallia 2017.




1) Aion liikkua enemmän
Aion joka viikko harrastaa liikuntaa kahdesti. Olipa se sitten kotijumppaa, reipasta kävelyä tai aktiivista touhuamista taaperon kanssa. Kahden kerran liikuntatavoitteesta ei tingitä, vaan liikunnat suoritetaan vaikka peräkkäin sunnuntai-iltana, jos ei ole aiemmin ehtinyt.
Paitsi jos olen kipeänä. Tai jos Meea on kipeänä. Tai jos mies on kipeänä (koska miesflunssa on ehkä pahinta). Tai jos töissä on ollut tositosi kiireistä. Tai jos on jotain muita projekteja kesken, jotka pitäisi saada ehdottomasti sillä viikolla valmiiksi. Tai jos ei vaan millään jaksa. Mutta näitä poikkeuksia lukuunottamatta aina.

2) Aion syödä terveellisemmin
Aion syödä joka päivä vihanneksia/kasviksia/marjoja. Aion vähentää leivän syömistä, joka on yksi pahimmista vatsanturvottajistani. Aion juoda enemmän vettä ja vähemmän muuta (siis maitoa tai limpparia). Aion lopettaa herkuttelun ja pitää korkeintaan yhden herkkupäivän viikossa. Aion ottaa kaikki tiedossa olevat terveelliseen elämään ja painonpudotukseen liittyvät ruokaan liittyvät vinkit käyttöön arjessa.
Ainakin siihen asti, kunnes repsahdan kerran; ajattelen, että ei kai toinenkin kerta haittaa ja pian olen tilanteessa, jossa kahdeksannen kerran jälkeen ei ole enää mitään väliä, mitä syö. Sen jälkeen odotan sopivaa tilannetta, jossa voisi jälleen aloittaa terveellisen elämän; maaliskuun jälkeen sopivia paikkoja ei oikein ole näköpiirissä, koska ensin on Meean synttärit (joita ennen väsyttää juhlajärjestelyt ja ei ehdi panostaa syömiseen - ja joiden aikana kuitenkin joutuu syömään herkkuja), heti perään vappu (jota ennen ei kannata muuttaa syömistottumuksia, kun kuitenkin repsahtaisi), sitten alkaakin pitkä kesä aina toukokuun puolivälistä elokuun loppuun (jolloin on pakko syödä grilliruokaa, koska sitä saa niin harvoin). Ja sittenhän se joulu tuleekin jo ihan pian kesän jälkeen (ja silloin nyt ainakaan ei voi aloittaa terveellisyys-projektia!).

3) Aion ottaa vähemmän "projekteja"
Aion keskittyä vain muutamaan mieluisampaan "projektiin" ja jätän muut tekemättä. Aion iltaisin töiden jälkeen myös levätä, enkä aina vaan miettiä, mitä seuraavaksi pitäisi tai voisi tehdä.
Tämän vuoksi olenkin suunnitellut tähän alkuvuoteen ainoastaan muutaman projektin, joita tartun tekemään kotitöiden ohella iltaisin ja viikonloppuisin (eli yhtenä viikonloppuna; muille on jo suunnitelmia lyötynä lukkoon). Aikaahan on ruhtinaallisesti; tunneissa laskien yli sata tuntia tammikuussa - josta toki täytyy vähentää se tuntimäärä, mikä kuukaudessa kuluu kotitöihin, lapsenhoitoon ja parisuhteeseen, eli tunteja on todellisuudessa vain murto-osa tuosta.
Mielen päällä olevia, osittain aloittamista odottavia, projekteja alkuvuoteen ovat ainakin:
- säilytyskorien virkkaaminen ontelokuteesta Meean huoneeseen
- keskeneräisten virkattujen ruokien tekeminen loppuun (plus ehkä muutama ruokavirkkaus-idean toteutus niiden lisäksi)
- sinivalkoisten vauvasukkien kutominen Suomi100-hengessä
- pikkuneidin huoneen sisustusprojektin loppuunsaattaminen (kunhan joulukuusi on saatu huoneesta pois)
- joulun siivoaminen pois kotoa (oikeasti tämän viikon projekti!),
- vierashuoneen sisustusprojekti (joka on tällä hetkellä "uusi kaappi kasattu" -vaiheessa)
- Ikea-tilauksen tekeminen (ostoslistalla ainakin sohvapöytä ja säilytyslaatikoita; tätä tilausta varten sisustusprojektia pitäisi saada hieman eteenpäin)
- Meean pienten vaatteiden ja vanhojen lelujen myyminen / vienti SPR:lle
- Minun Sukuni -kirjan täyttäminen
- kuvallisen "viikko-ohjelman" tekeminen Meealle (tai sitten vaan tilaan tämän)
Vielähän tonne pari mahtuis? Ehkä se keittiön ja kylppärin kaappien siivous vielä saataisiin mahdutettua alkuvuoteen - niin ja vaatteiden ompelu Meealle, kun kankaitakin olisi kaappi täynnä. Lisäksi ikuisuusprojekteista odottelevat ainakin Meean leikekirjan tekeminen ja varaston siivous, ehkä nekin ehtisi tekemään? Ja, ja, ja...
Sellaisen ihanan tuunatun DIY-kalenterin jätin sentään alkuvuoden listasta pois, koska aika ei vaan riitä - vaikka sen tekeminen houkuttaisi kyllä aivan hirveästi! <3

4) Aion tinkiä perfektionismistani
Aion alentaa vaatimustasoani ja tehdä asiat vaan riittävän hyvin, en täydellisesti. Vain vaadittavat, ei mitään extraa. Esimerkiksi Meean synttäreille en aio leipoa kymmentä erilaista syötävää (kahdeksan riittää), en aio tehdä omatekoisia muffinssiviiri-koristeita tai numeron 3 muotoon koottua valokuvaesitystä seinälle (ehkä), enkä myöskään aio astua epämukavuusalueelleni ja opetella täytekakkua varten täysin uusia taitoja (paitsi jos löydän to-del-la hyvän idean). Jos repäisen kunnolla, laitan synttärikutsutkin menemään tekstiviestinä varta vasten väsätyn kortin sijaan!

5) Aion olla polttamatta tupakkaa
Aion luvata myös, etten polta tupakkaa tänä vuonna. Tämä lupaus lienee kaikista helpoin pitää, koska en ole koskaan tupakkaa polttanut. :D Voisin myös samaan syssyyn luvata vähentäväni alkoholin käyttöäni - joka lienee toinen yhtä yleinen uuden vuoden lupaus - toki oma alkoholinkäyttöni on nykyään sen verran vähäistä, että sen vähäisen määrän vähentäminen voi olla haastavaa. :D

6) Aion vähentää some-aikaa
Oikeasti - tämä on se ihan aito ja oikea lupaukseni vuodelle 2017. Somesta on tullut melkoinen aikasyöppö; kun kännykkä on käsillä lähes koko ajan, tulee Facea, Instaa ja Whatsappia selailtua aivan turhan paljon. Jatkossa pyrin vähentämään tätä; esimerkiksi Insta-kuvien määrä tuskin tulee vähentymään, mutta pyrin vähentämään sitä selailua ja puhelimen jatkuvaa vilkuilua. Totaaliseen lopettamiseen en pysty, mutta vähentämiseen kyllä. Yhtenä hyvänä "korvikkeena" ajantappovälineenä (ihan kuin minulla sitä aikaa riittäisi tapettavaksi...) tulee tulevana vuonna toimimaan myös e-kirjat, joiden avulla puhelimesta ei tarvitse irrottautua totaalisesti - mutta sen silmäilyn sisältö on kuitenkin rakentavampaa.



Mitä sinä lupaat tulevalle vuodelle?


Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!