keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Keittiöpyyhkeet perunapainannalla made by taapero

Minulla on ollut tapana antaa Meean kummeille ja isovanhemmille joululahjaksi jotain Meean liittyvää. Ensimmäisenä vuotena he saivat kuvalahjat, edellisvuonna Meean värittämät joulukuusen koristeet/mukit ja tänä vuonna vuorossa olivat omatekoiset keittiöpyyhkeet.

Nämä olivatkin ihan konkreettisesti omatekoiset, sillä en löytänyt kaupoista kokovalkoisia keittiöpyyhkeitä painamista varten, vaan jouduin ompelemaan pyyhkeet itse. Omalla ompelukokemuksellani tämäkin oli haaste, eivätkä pyyhkeet varmaan ihan priimaa ole. Ajanevat asiansa kuitenkin. :D

Leikkelin kankaan palasiksi ja tein perunoista painantamuotit piparkakkumuottien avulla. Sydämiä ja tähtiä sekä keltaista ja mustaa kangasväriä. Meean mielenkiinto ei riittänyt ihan näin moneen (5 kpl) pyyhkeeseen kerralla, mutta saatiin kuitenkin pyyhkeet painettua hyvissä ajoin ennen joulua.



Painamisen jälkeen silitin, ompelin, silitin ja ompelin. Löysin netin syövereistä ihanat kangasmerkit, jotka toivat hyvän loppusilauksen näille pyyhkeille. Ompeluharrastusta pitäisi selkeästi päästä pian jatkamaan, sillä näitä merkkejä jäi vielä viisi kappaletta pussiin odottelemaan. ;)

Painoin itse asiassa samalla kertaa myös itse yhden sydänkuvioisen keittiöpyyhkeen, mutta se on vielä odottavat projektit -kasassa (tämän muuten unohdin tästä projekti-listauksesta!) - ihan jo siksikin, että onnistuin tuhoamaan silitysraudan ja uutta ei ole vielä ostettu...



Saa nähdä, menevätkö lahjat käyttöön vai koristeeksi, mutta ainakin lahja oli tällä kertaa melko persoonallinen. Toista samanlaista ei varmastikaan löydy!

Parastahan oli tietenkin se, että Meeakin oli perunapainannasta sen verran fiiliksissä, että muisti tuon pari viikkoa aiemmin tehdyn painamistyön vielä joulunakin. Ei sentään mennyt paljastamaan kummeilleen aatonaattona lahjapaketin sisältöä sitä ojentaessaan - vaikka oltiin aiemmin päivällä puhuttu ja muisteltu mieliin, mitä paketissa onkaan. :)




Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!