maanantai 28. marraskuuta 2016

Jouluna ostelu lähtee käsistä

Miten se sama juttu tapahtuukin lähes joka vuosi. Joulu tulee ja rahaa palaa. Ihan huomaamatta.

Tänä vuonna aloitin joululahjashoppailun hyvissä ajoin. Ensimmäisen joululahjan (Meealle) ostin syyskuussa. Sitten ostin toisen, kolmannen, neljännen... Bongasin hyviä tarjouksia ja ostin jemmaan kaappiin. Tein joululahjatoivelistaa ja ajattelin, että voisin vaikka itse ostaa tuon ja tuon ja tuon - etenkin jos bongasin ne jostain alennuksesta. Tsekkasin Black Fridayn tarjoukset, jos löytyisikin vielä jotain. Tytölle, joka ei oikeasti tarvitsisi yhtään mitään.

Viikonloppuna paketoin osan lahjoista ja jokavuotinen "ai niin mä olin ostanutkin jo tämmösenkin" -fiilis täytti jälleen mielen. Kaapin perukoilta on vielä muutama jemmaan ostettu lahja kaivamatta esille. Jännityksellä odotan, mitä sieltä löytyy. Suuri osa onneksi on ale-ostoja (niitä vastustamattomia tarjouksia), mutta en ole vielä uskaltanut laskea, paljonko Meean joululahjoihin on euroja mennyt.




Muiden joululahjaostokset alkavat olla jo hyvässä vaiheessa - ideat suurimman osan lahjoihin oli valmiina jo hyvissä ajoin ja moni lahjoista on jo ostettukin (diy-lahjat tosin vielä tekemättä).

Vaikka fiksuna ajattelinkin säästäväni aikaa, kun suunnittelen, valitsen ja ostan joululahjat jo hyvissä ajoin - en tiedä tuleeko rahallista säästöä kuitenkaan, jos joulufiiliksissäni sorrun ylimääräisiin heräteostoksiin vielä joulukuun aikana. Nyt etenkin Black Fridayn tarjouksien osalta harmitti, että lahjat oli jo ostettu. Jouluun kun on vielä melkein kuukausi ja alennusmyynnitkin alkavat ennen aattoa! "Onneksi" sentään on muutama sukulaisten joululahja vielä ostamatta! Nekin kyllä lähinnä vaan sen takia, etten ole vielä keksinyt mitään sopivaa.

Joululahjojen ohella myös siihen DIY-joulukalenteriin on uponnut paljon rahaa. En ehtinyt tekemään joulukalenterin pussukoihin itse ihan niin paljon täytettä kuin olisin halunnut. Toisaalta pussukat kyllä täyttyivät hyvin muutenkin - ja jäipä itse asiassa ylikin. Esimerkiksi virkkaukset olisivat periaatteessa riittäneet viiteen pussukkaan (munakas, pekoni, mansikka, tomaatti ja kurkku), mutta jaoin ne vain kahteen - koska muihin pussukoihin oli sen verran täytettä tarjolla. Hups. Tuli vaan vielä viime tipassa muutama niin hyvä idea, että ei voinut jättää käyttämättä. Enkä ollut varma, ehdinkö esim. niitä virkkauksia saada valmiiksi. Työkaveri ehdotti aloittamaan joulukalenterin jo marraskuun puolelta, mutta ehkä sitten vaan paketoin ne loput yllätykset joulupaketteihin.



Jotta rahapussiin ei varmastikaan jäisi mitään kuljeksimaan, olen ansiokkaasti tuhlannut tänä jouluna myös jouluvaloihin. Ulkovalojen osalta pärjättiin vanhoilla (vaikka itse olisin sinnekin vielä yhdet pidemmät ostanut lisää, mutta mies ei antanut lupaa), mutta sisälle ei jäänyt enää valoja. Ihanat pallovalot oli pakko saada, vaikken tiennytkään niille paikkaa ostaessani. Myös yhdet perusvalot olivat aivan välttämätön ostos - jotta saan meille tulevat joulukortit seinälle esille roikkumaan. Eikö kuulostakin tarpeelliselta?

Joulukoristelaatikkoa olen tonkinut tänä viikonloppuna ja jotain puutteita sielläkin olisi. Modernille kynttelikölle tai puisille adventtikynttilöille olisi keittiönpöydällä juuri sopiva paikka, samoin ei-niin-joulunpunaisia pöytäkoristeita voisin laittaa olkkariinkin esille. Mutta yritän jättää nämä vielä tänä vuonna kauppaan. Jospa sitten ensi jouluksi?

Enkä sitä paitsi vielä ole ennättänyt tarkistamaan kuusenkoristevalikoimaamme; joulukuusta meillä ei viime vuonna ollut, joten en yhtään muista millaisia koristeita löytyy. Joulukuuseksi kun kuitenkin tänä vuonna on tulossa edellisvuosia huomattavasti pienempi kuusi, niin voi olla, etteivät vanhat koristeet millään riitä. :D

Niin ja olenhan jouluaskartelujen turvin investoinut myös Dymoon ja aakkosleimasimiin. Molemmat ovat olleet omalla ostoslistallani jo kauan - kun perustelin itselleni niiden ehdottoman tarpeellisuuden joulukorttien ja -pakettien teossa, ostin nekin nyt vielä tähän samaan syssyyn.

Ehkä sitten ensi vuonna ostohalut vähenevät ja tammikuussa heräteostoksia ei tule tehtyä. Ellei sitten jo ensi vuoden joulupukin konttiin valmiiksi?


Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

1 kommentti:

  1. Hei!

    Rahaa kyllä palaa jouluna, mutta yritän pitää suht minimissä lahjojen ostelut lapsillemme. Kumpainenkin saa meiltä max kolme lahjaa. Yksi arvoltaan ehkä noin 30 euroa ja muut pienempiä. Lisäksi kun lahjoja tulee mummoilta,papoilta ja kummeilta. Tavaraa kun on nyt jo ihan riittämiin.

    Mukavaa joulun aikaa! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!