maanantai 10. lokakuuta 2016

Taaperolle pelejä iPadille

Pikkuneiti osaa jo sujuvasti käyttää iPadia ja välillä itsekin yllätyn, miten näppärästi hän osaa laittaa Netflixin päälle ja valita sieltä haluamansa lastenohjelman katseltavakseen.

Meillä ei mitään "iPad-aikoja" toistaiseksi ole; käyttö on pysynyt kohtuullisena ja iPad säilytetään pääsääntöisesti pikkuneidin ulottumattomilla. Se on siis kapistus, jonka käyttöön pitää pyytää lupa - ja voi olla, että aina lupaa ei (itkusta huolimatta) saa. Pottaillessa iPadia on tullut viime aikoina annettua käyttöön enemmänkin, mutta normaalisti on välillä saattanut mennä jopa päiviä ilman iPadia.

Viime aikoina pikkuneiti on halunnut käyttää iPadia enemmänkin Netflixin tai Youtuben katselemiseen, mutta videoiden lisäksi iPadilta löytyy muutamia App Storesta ladattuja taaperoille suunnattuja pelejä, joita olen joskus ladannut. Ensimmäiset on ladattu varmaan Meean ollessa noin vuoden ikäinen ja viimeisimmät joskus alkuvuodesta. Ihan mistään tuoreesta jutusta ei siis ole kyse, mutta ei ole tullut aiemmin tästä blogiin kirjoitettua. :)

Vaikka moni iPadin käyttöä kritisoi, minusta lasten pelit ovat kehittäviä - ainakin kehittävämpiä verrattuna pelkkään ruudun tuijottamiseen ja lastenohjelmiin. Meidän peleissä ainakin koordinaatio- ja päättelykyky kehittyvät; tabletille ladatut pelit ovatkin varmaan osasyynä myös siihen, miksi iPadin käyttö sujuu pikkuneidiltä niin mainiosti. Omaan tai miehen puhelimeen pelejä ei ole ladattu, vaikka välillä olenkin miettinyt, että yksi peli puhelimessa voisi kaupungilla ollessa ns. tiukoissa tilanteissa hiljentää neidin tehokkaasti. Toistaiseksi ollaan tosin pärjätty puhelimen Youtuben avulla, mutta pelitkin voisivat olla arkea helpottavia myös puhelimessa.

Ajattelinkin nyt esitellä muutaman äidin ja tyttären suosikin iPadille ladatuista peleistä. Meillä ei toistaiseksi ole euroakaan uhrattu iPad-peleihin, joten nämä kaikki alla esiteltävät ovat for free -versioita, jotka ainakin App Storesta löytyvät ilmaiseksi (tai ovat löytyneet silloin 1-1,5 vuotta sitten, kun näitä on ladattu).



Lego Duplo -pelit

Nämä ovat ehdottomia suosikkejani - ja myös Meean mielestä kivoimpia pelejä söpöjen eläinhahmojen takia. Äitiä viehättää ajatus siitä, että pelaamista voidaan harjoitella jo muusta yhteydestä tuttujen hahmojen ja muotojen - eli Duplojen - avulla. Duplo-pelit ovat pääsääntöisesti helppoja ja herttaisia; muutama vaikeampi kohta, jossa äidin täytyy vielä toistaiseksi auttaa, mutta tosi nopeasti neiti on kyllä hoksannut, mitä missäkin kohtaa pitää tehdä.

Lego Duplo -pelejä on useampia ja itse olen ladannut iPadille kaikki mitä löysin. Lemppareita ovat Forest (jossa matkataan karhun synttäreille) ja Ice Cream (jossa pupu haaveilee jätskistä).

Circus (jossa käydään sirkuksessa) ei ole Meeaa niin kovasti kiinnostanut ja Trains (jossa rakennetaan ja ohjataan junaa) puolestaan tuntuu vielä hieman vaikealta. Meillä oli iPadilla myös se viides Duplo-peli, Lego Duplo Food, mutta jostain syystä se joka kerta jumittui kesken pelin, joten poistin tuon kokonaan iPadilta.

Näitä pelejä Meea pelasi jo vuosi sitten taitavasti, joten Duplo-pelejä uskallan suositella hieman nuoremmallekin lapselle!




Kapun Metsä

Duplo-pelien ohella tämä on äidin ehdoton suosikki. Meea ei yleensä itse koskaan valitse tätä peliä pelattavaksi; mutta äidin valitessa kiinnostuu kyllä kovasti ja pelaa pitkiäkin aikoja.

Kapun Metsän tehtävät ovat pääosin niin helppoja, että Meea osasi pelata niitä jo reilun vuoden ikäisenä ihan ilman äidin apua; tämä tosiaan olikin yksi ensimmäisiä pelejä iPadilla. Kapun Metsässä on useita pikkupelejä, joissa seikkailee eri eläimiä. Osa peleistä on sellaisia, ettei Meea jaksa keskittyä niin kauaa, että pohtisi, mitä pitää tehdä - mutta esimerkiksi marjojen syöttäminen ketulle ja käpyjen syöttäminen oravalle on niin mukavaa puuhaa, että niitä neiti jaksaa pelata useamman pelin putkeen.

Tätä kirjoittaessani huomasin googlesta, että peliin on ilmestynyt myös jatko-osa; Kapun Planeetta. Tämä on maksullinen, mutta ehkä sen voisi käydä lataamassa Meealle testattavaksi... Niin ja bonuksena vielä; nämä Kapu-pelit ovat tosiaan suomalaisia!




Pelejä Lapsille

Kolmanneksi nostan pelin nimeltä "Pelejä Lapsille", jonka Meea ehkä useimmiten itse valitsee pelattavaksi. En tiedä löytyykö tämä AppStoresta tällä nimellä, mutta ehkä yllä oleva kuvakaappaus kertoo jotain. :) Tässä pelissä tosiaan tehdään eräänlaisia palapelejä vähän luovemmalla tavalla - ja kootut palapelit muuttuvat oikeaksi peliksi, jossa otetaan poliisiautolla rosvoja kiinni tai ongitaan veneellä.

Tähän peliin on saatavilla myös maksullisia lisäkenttiä ja se onkin yksi suurimmista eroista verrattuna kahteen edellä mainittuun; äidin näkökulmasta ne pelit, joissa ei ole mainoksia tai maksullisia kenttiä, ovat paljonpaljon mukavampia. Vaikkei Meea osaakaan vielä vaatia äiti ostamaan (eikä tosiaan ole euroakaan vielä laitettu näihin peleihin!), ne ostomahdollisuudet sekottavat pientä lasta ja aika usein ihmetyttää, että miksei tässä olekaan kuin kaksi kenttää ja miksei noita kuvia voi painaa, missä on lukko päällä. Harmillisesti valtaosa ilmaispeleistä on tällaisia, joissa tyrkytetään ostamaan lisäkenttiä...




Pukuleikki

Muumien Pukuleikki-peli on varmaan yksinkertaisin näistä esitellyistä peleistä; ja silti niin kovin pelattu. Se toimii siis vähän samalla periaatteella kuin perinteiset paperinuket; Muumipeikolle tai Niiskuneidille saa vaihtaa haluamansa vaatteet ja valita sopivat asusteet. Parhaista asukokonaisuuksista voi ottaa kuvan talteen galleriaan - ja sitten vaihtaa taas toisenlaiset vaatteet.




Animals

Tämäkin peli on siitä kiva, että tässä on monenlaisia pelejä saman pelin sisällä (ja vielä useampia, jos lataisi noita maksullisia osia). Eläinten kuljettamista omalle paikalleen. helppoja palapelejä sekä ruokien ja eläinten yhdistämistä keskenään. Koska tehtäviä on paljon, osa on haastavampia ja osa helpompia; mutta onneksi Meea myös osaa hyvin pyytää apua, jos sitä tarvitsee. Joskus toki menee hermot, kun ei minäitse-neidillä meinaa millään onnistua. ;)

Tämä on tosiaan taas siinä neidin listalla korkealla sijalla, äiti ei ehkä niin usein kyseistä peliä valitsisi pelattavaksi - juurikin noiden sekavien maksullisten lisäkenttien takia.




Pikku Kakkonen
Harmillisen vähän ollaan Pikku Kakkosen sovellusta käytetty, vaikka sieltähän löytyisi myös vaikka mitä kivaa. Jotenkin se tuolla pelien paljoudessa hukkuu ja Meea ainakin tulee valinneeksi aina jonkun muun pelin kuin Pikku Kakkosen.

Nallen palikkapelit ja laatikkoetsintä ovat Meean suosikit tässä - lisäksi Pikku Kakkosen sovelluksesta löytyy paljonpaljon kaikenlaista puuhaa; jo siitä reilun vuoden ikäisestä lähtien. Sanoisinkin, että Pikku Kakkonen -sovellus itsessään on yksi parhaista valinnoista, jos ei kovin montaa appia halua puhelimeen/iPadille ladata, sillä tämä toimii varsinaisen pelaamisen lisäksi myös hyvänä ajanvietteenä ylipäätään!

-----

Näiden lisäksi meidän iPadilta löytyy muutama muukin lasten peli, mutta ne ovat vähäisemmässä käytössä tai eivät minun mielestäni esittelyn arvoisia.

Pitkään aikaan (siis yli puoleen vuoteen) en ole iPadille pelejä ladannutkaan; vinkkejä hyvistä taaperolle soveltuvista peleistä otetaan vastaan! iPadillämme olisi vielä tilaa muutamalle pelille ja neitikin varmaan olisi mielissään uusista peleistä - voisi ehkä jopa uhrata muutaman euron noihin peleihin ja taas vähän kehittää neidin taitoja iPad-pelien kautta.

Mitkä ovat teidän taaperon lempipelit? Vai pelataanko teillä lainkaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!