keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Superdieetti ohi

Aion vielä myöhemmin (sitten joskus kun haavekuvissani minulla on ylimääräistä aikaa paneutua asiaan) kirjoittaa tarkemmin omia fiiliksiäni Superdieetistä ja "terveellisten elämäntapojen" jatkumisesta sen jälkeen.

Mutta tähän väliin vaan pieni tilannetsekkaus; Superdieetti nimittäin päättyi viime viikolla ja nyt on tulosten aika!

Ruuan osalta pysyin ensimmäiset 3,5 viikkoa suhteellisen hyvin ruodussa. Pari lipsumista ja joka kerta en mitannut grammalleen ruokia. Sen jälkeen vuorossa oli tyttöjen Tallinnan reissu, jonka myötä 2,5 päivää tuli syötyä ihan mitä haluaa - toki esimerkiksi laivan buffassa haalin lautaselle myös kasan kasviksia, mutta kyllä sen viikonlopun ruokavalio kokonaisuudessaan oli aivan jotain muuta kuin SD:n oppien mukaista. Ja se oli ihan tietoinen valinta.

Tallinnan reissun jälkeiset päivät kuluivat enemmän tai vähemmän lipsuen. Ja oikeastaan sen jälkeen se SD:n orjallinen noudattaminen jäikin vähemmälle. Muutama päivä Tallinnan reissun jälkeen meni aamu- ja iltapalojen osalta tosi huonosti, sen jälkeen vähän skarppasin. Sitten alkoikin pikkuneidin hammasvaivat ja vähäuniset yöt; oli pakko lisätä ruokavalioon hiilareita, vaikkei treenaamaan ehtinyt (eikä jaksanut, kun yöunta tuli alle 5 tuntia yössä).

Viimeisen viikon ajan ruokavalion noudattaminen oli aika sovelletulla tasolla. Pari kertaa syötiin jopa jotain muuta kuin tarkalleen SD:n ohjeiden mukaan tehtyä ruokaa. Aamu- ja iltapaloilla söin välillä jotain extraa - jopa popcornia ja vaaleaa leipää. Tavallaan jo viimeisen viikon ajan virittäytydyin SD:n jälkeiseen elämään; jatkossa osin noudatetaan SD-ruokavaliota ja kokkaillaan sen mukaisia ruokia, mutta osin palataan kuitenkin tavalliseen kotiruokaan ja sallitaan itselle myös herkut.



Liikuntaa harrastin ensimmäiset 4,5 viikkoa 4-6 kertaa viikossa tahtiin. Viimeisillä viikoilla arki on ottanut vallan ja ei ole ollut aikaa eikä paukkuja liikkua riittävästi. Erityisesti treenaaminen on jäänyt ja liikuntaosuus on tullut lähinnä aerobisen harjoittelun (lähinnä kävely) kautta. Asia on kuitenkin tiedostettu ja tarkoituksena on ryhdistäytyä, ja saada jatkossakin edes yhdet treenit viikkoon. Koska treenien kiinteyttävä vaikutus näkyy selkeästi kropassa!

Niin ja ne tulokset. Kuvia en edelleenkään tänne jaa, mutta pakko sanoa, että niistä kyllä näkyy muutos! Huolimatta siitä, että viimeinen viikko meni löysäillen; ehkä tosiaan kuvissa se suurempi muutos näkyykin vertaillessa viikon 1 ja viikon 5 kuvia.

Painoa lähti kuuden viikon aikana 3,2 kiloa, eli puolen kilon viikkotahdilla. Ja sitä painoa lähti myös viimeisellä viikolla, vaikka söinkin jo normaalimmin, enkä ehtinyt treenaamaan!

Senttejä lähti pari senttiä sieltä täältä; parhaimmillaan (siinä dieetin puolivälissä) oli lähtenyt kuusi senttiä vyötäröltä, mutta siitä tosiaan kaksi senttiä on loppuviikkojen aikana tullut takaisin (ehkä ihan jo leipäturvotuksen myötä).



Oma tavoitteeni oli kuuden kilon tiputus (ei SD:n aikana, vaan kokonaisuudessaan), joten siinä mielessä tämä on ihan hyvä tulos.

Toki ottaen huomioon, että kuuden viikon aikana jätin lähes kokonaan pois vaalean leivän (jota ennen söin 1-3 päivässä), maidon (jota ennen join 2-3 lasia päivässä) sekä sokerin (jota ennen nautin lähes joka päivä jossain muodossa), olisi tulos voinut olla parempikin? Mutta kun kiloja on lähtenyt ja kiinteytys selkeästi näkyy - ja osin samalla mallilla voi jatkaa eteenpäinkin - niin ei kai tässä muuta voi olla kuin tyytyväinen. :)


Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!