torstai 6. lokakuuta 2016

Nosh-ihastus

Ensimmäinen kosketukseni Noshiin tuli melkein kaksi vuotta sitten, kun ostin Meealle ensimmäiset Noshin vaatteet käytettynä. En merkkivaatteista niin paljon perusta (etenkään hinnan vuoksi!), mutta bongasin käytettynä muutamia kohtuullisen edullisia Noshin vaatteita Meealle.

Vaatteiden laatu oli hyvä, vaikka niitä oli jo käytetty paljon - ja kun nämä kyseenomaiset mahtavat kirppislöydöt olivat vielä edullisempia kuin uutena ostetut H&M:n ensimmäisessä pesussa haalistuvat vaatteet, jäi merkki mieleen - ja bongasin vielä senkin jälkeen muutaman edullisen Noshin Meealle.




Pikkuhiljaa oma tietämys merkkivaatteista väistämättä kasvoi; vaikken edelleenkään niitä uutena Meealle ostanut, niin jotenkin kummasti äitiyden myötä oppii kaikennäköistä uutta! Nosh osoittautui kyllä yhdeksi ihanimmista vaatemerkeistä kuosiensa puolesta.

Vuosi sitten olin ensimmäistä kertaa Nosh-kutsuilla ja ihastuin tähän merkkiin todenteolla. Ostin Meealle housut ja itselleni tunikan. Meean baggyhousut olivat yhdet parhaista; istuivat loistavasti jalkaan, olivat kestävän oloista materiaalia ja säilyivät hyvinä pesusta toiseen.

Puhumattakaan sitten siitä omasta tunikastani, josta tuli ehdottomasti yksi käytetyimmistä vaatteistani! Ja sitä se on edelleen - vuosi käyttöä takana, eikä nukan nukkaa näkyvillä!



Kun pikkuhiljaa olen alkanut osaamaan ostaa myös itselleni vaatteita, Nosh on muodostunut kyllä yhdeksi ehdottomaksi suosikiksi. Viimesyksyisen tunikan lisäksi omasta vaatekaapistani löytyy tällä hetkellä yksi mekko ja yhdet leggingsit, jotka ovat siellä käytetyimpien vaatteiden listalla hyvin korkealla. Heti kun vaan taas raaskin investoida omaan vaatekaappiini, Noshilta löytyisi ainakin jakkuja ja mekkoja, jotka sopisivat omaan tyyliini.

Meealle tilasin kesällä yhdet Noshin leggingsit ja muutama käytettynä ostettu Noshin vaate. Lisäksi hänellä on myös muutama Noshin kankaista tehty (ei itse) vaate, jotka ovat ihan lemppareita!



Vaikka olen aiemmin sanonut, etten niin perusta merkkivaatteista, olen siinä mielessä hieman pyörtänyt mielipidettäni - voin ostaa niitä itselleni ja ehkä yksittäisiä pitkäkestoisia vaatteita myös Meealle. Sen verran vielä se "ei raaski ostaa itselle" -ajattelu tässä taustalla on, että kovin montaa Noshin vaatetta en ole toistaiseksi ostanut; ovat ne kuitenkin hintatasoltaan sen verran arvokkaampia vaikkapa H&M:ään verrattuna.

Mutta ovatpa ne myös paljon kestävämpiä ja laadukkaampia! Ja eettisemmin tuotettuja! Joka kerta H&M-tyylisen vaatteen ostaessani totean parin käyttökerran ja nukkaantumisen jälkeen, että ei enää ikinä...



Ja mitä lastenvaatteisiin tulee; voisin kuvitella ostavani Noshia Meealle jatkossakin muutaman vaatteen verran. Ihan vaan siksi, että kun on itse päässyt kokeilemaan saman valmistajan vaatteita päälleen, tietää miten ihanalta ne tuntuvat - ja on valmis maksamaan siitä ilosta vähän enemmän.

Mitään merkkivaateäitiä minusta ei tule (niin omien kuin Meeankaan vaatteiden osalta), mutta joissain sisävaatteissa olen valmis maksamaan hieman enemmän laadusta. En sinänsä niinkään merkistä tai supersuositusta kuosista - eikä vaatteen todellakaan tarvitse olla uusinta mallistoa tai sitä tarvitse hankkia vaan muille näyttämisen vuoksi.

"Onneksi" siis edelleenkin suurin osa lasten merkkivaatteiden kuoseista on minun silmääni enemmänkin rumia kuin ihastuttavia - enkä todellakaan viitsi maksaa euroakaan vaatteista, jotka eivät omaa silmääni miellytä. Ainakaan vielä; voi olla, että tämäkin asia muuttuu, kun Meea saa enemmän sananvaltaa vaatekaupassa - nythän hän haluaisi vaan pinkkiä ja Frozenia, jota ei valitettavasti tuolta Noshin tarjonnasta löydy. :D

Onneksi nämä Noshin kuosit ovat niin raikkaita, että Meeakin kyllä niistä tykkää - kuten alla olevasta kuvasta näkyy. :)



Onko teillä vaatemerkkilemppareita?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!