torstai 8. syyskuuta 2016

Välikausishoppailua - sittenkin!

Kirjoitin hetki sitten, että tänä syksynä päästään vaateshoppailujen osalta helpolla. Kaikki vk- ja talvikamppeet mahtuvat edelleen päälle ja uutta ei tarvitse ostaa.

No, tämän bloggauksen jälkeen kannoin ne vk-kengät sisälle ja testasin niitä ihan oikeasti jalkaan. Tai en edes jalkaan, vaan Meea seisoi pohjallisen päällä. Hups, tilaa jäi vaan pari milliä! Eipä tainneetkaan enää olla vk-kengät sopivan kokoiset jalkaan...

Toissa viikonloppuna ahdistuin rahanmenosta ja valinnanvaikeudesta, mutta tuli tilattua kehutut Reiman Patterit. Myöhemmin bongasin vielä paikalliselta FB-kirppikseltä käytetyt, mutta vedenpitävät, Vikingit vitosella - viime viikolla ehtivät kahdesti Meean jalkaan päiväkotiin ja ilmeisesti ihan hyvät olivat. Nyt dilemmani onkin, että pärjätäänkö noilla vitosen kengillä yksi välikausi vai pidänkö viime viikolla postipakettina tulleet Patterit joka tapauksessa - Vikingit ovat jo kuluneen näköiset, mutta toisaalta niin varmaan ne uudet Patteritkin parin viikon käytön jälkeen! No, toistaiseksi ainakin ovat vielä palauttamatta ja taitaa palautusaika kohta kulua umpeen...

Toistaiseksi uutuuttaan hohtavat Patterit.

Muut ulkovaatteet syksyyn onneksi edelleen(kin) mahtuvat päälle, mutta päiväkotiarjen pikkuhiljaa alkaessa olen huomannut vajeen Meean collegehousu-pinossa. Leggingsit ja colleget ovat meillä lähes ainoastaan ne vaihtoehdot päiväkotihousuiksi (mekkoja+sukkiksia käytetään päiväkodissa aika harvoin ja farkkuja en ole tainnut laittaa kertaakaan). Leggingsejä on vino pino, mutta kevään collareista alkaa monesta mitta loppua lahkeista! Nettikirppikset on kahlattu jo läpi, mutta kovin huono tuntuu olevan tarjonta tässä koossa - ehkä collarit jo helpommin menevätkin rikki tai kulahtavat niin, ettei niitä enää voi laittaa myyntiin.

Kenkätilauksen yhteydessä tilasin hätäpäissäni Meealle kahdet collaritkin ja Prismasta tarttui tiistaina matkaan yhdet. Ehkä yhdet vielä täytyisi ostaa, koska en arkiviikkoisin ihan joka päivä aio enkä halua pyykkiä pestä... Sellaisia nippanappa jalkaan mahtuvia collareita kun on nykyisistä valtaosa; jos ne siivoan pois vaatekaapista, niin jäljelle jää ehkä yhdet pituudeltaan oikeasti sopivat.

Hätävarana tilatut "no en mä nyt tiedä palautanko nää sit kuitenkin" -collarit, jotka osoittautuivatkin livenä superkivoiksi!

Vauva-aikana totuin siihen, että vaatekaappia saa siivota tasaisin väliajoin ja vaatteet mahtuvat päälle vain hetken. Nyt on jo pitkä aika pysytty ns. samassa koossa ja en edes muista, milloin olen viimeksi vaatekaapista siivonnut pienet pois. Kesävaatteistakin pystyi tänä kesänä käyttämään vielä viimekesäisiä! Mutta näyttäisi se tyttö vieläkin vähän kasvavan, mittaa ainakin! :)

Itselläni on tässä samaan aikaan meneillään myös "pienet myyntiin" -projekti, johon vaatekaapin siivous liittyisi aika oivasti. Vauva-aikaan myinkin pieniä vaatteita pois aktiivisesti, mutta sen jälkeen tahti on hidastunut ja lähes loppunut kokonaan. Tällä hetkellä meillä on varastossa kaksi (!!) Ikea-kassillista pientä vaatetta - ja siitä määrästä on kuitenkin jo laitettu osa talteen Meealle muistojen laatikkoon sekä annettu takaisin tutuilta saadut vaatteet - ja myytykin osa. Jos edes murto-osan tästä jäljellä olevasta määrästä saisi eteenpäin uusiin koteihin, tulisi varastoonkin tilaa.

Kyllä tämä lastenvaate-touhu vaan on sellaista jatkuvaa ostamista - aina on joku jäänyt pieneksi ja aina jotain tarvitaan. Vaikka äiti olisikin varma, että tällä vaatekaapin sisällöllä pärjätään pitkään. Nähtäväksi jää, pitääkö uusi toppahaalari ostaa ensi kuussa, joulun jälkeen vai ensi syksynä...

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!