tiistai 28. kesäkuuta 2016

Kylpylässä taaperon kanssa

Viime viikolla kirjoittelin Powerpark-reissusta, mutta pitää kirjoittaa vielä varsinaisesta kylpyläreissustakin. Ajattelin ensin kirjoittaa kaiken yhteen bloggaukseen, mutta tekstiä tulikin (taas) sen verran, että jaetaan tämä kahtia.

Tässä "ensimmäisessä osassa" juttua varsinaisesta kylpyläreissusta - jälkimmäisessä bloggauksessa sitten yleisemmin Härmän kylpylästä.

Kylpylä itsessään oli varmaan yksi reissun jännimmistä jutuista. Meea ei ole koskaan aiemmin käynyt kylpylässä. Uimahallissakin viimeksi vauvauinnissa - ja siitä on jo aikaa.

Olimme kylpylässä pe-aamusta su-aamupäivään, joten kylpyläosastolla ehdittiin käydä kaikkineen kolmesti; pe-iltana, la-aamuna ja su-aamuna. Ilman Powerpark-reissua olisi ehditty käydä varmaan vielä kertaalleen la-iltana.

Kylpylä oli ensimmäisellä käyntikerralla erittäin jännä paikka, mutta kun paikka kävi tutuksi, niin myös Meean jännitys hälveni. Tai siis; ensimmäisellä kerralla hän seisoi suihkutilassa tiiviisti paikallaan ihan koko ajan ja halusi pitää kädestä kiinni tai olla sylissä, mutta viimeisellä kerralla lähti jo itse vaeltelemaan oman suihkuni aikana poispäin. En tiedä jos olisimme käyneet vielä useamman kerran, olisinko lopulta joutunut juoksemaan lapsen perässä allasalueelle ilman uikkaria. :D

Kylpylä oli Meean mielestä ihana paikka. Härmän kylpylässä, jossa olimme, on yksi lasten allas, kaksi isompaa allasta ja yksi "keidasallas", jonka yhteydessä on mm. pieni lasten allas liukumäellä ja poreallas. Sunnuntaina uimakoulu valtasi sen pienen lasten altaan (plus ne isot altaat), mutta muutoin lasten allas oli Meean mieluisin paikka. Siinä oli sen verran vähän vettä, että pystyi kävelemään itse ja leikkimään leluilla. Vaikkakin Meean meno oli sellaista kohellusta, että hänestä piti lähes koko ajan pitää kiinni siinä lasten altaassakin...

Paljon oltiin myös siinä keidasaltaassa ja alun jännityksen lievennyttyä myös se liukumäki oli ihan paras paikka. Aluksihan Meea nosti polvet koukkuun ja jarrutti jaloillaan, kun jännitti. Pikkuhiljaa alkoi suoristamaan jalkansa aiemmin ja aiemmin - sunnuntaina jo suoristi jalat heti liukumäkeen tullessaan ja vauhti oli kova! "Uudestaan!" kuului yleensä joka kerta liukumäki-laskun jälkeen.

Kuvia ei valitettavasti kylpylästä ole (koska äitikin halusi päästä uimaan!), mutta voitte kuvitella hymy huulillaan olevan pienen neidin ilonkiljahduksineen. :)

Ainoa kylpyläaiheinen kuva - ja pienin saatavilla ollut kylpytakki. :D 


Saunat jätettiin kokonaan väliin, kun ei Meea halunnut. Itku tuli joka kerta kun edes raotin ovea, joten lopulta en enää edes yrittänyt. Kieltämättä; onhan se aika pelottavan näköinen paikka - pimeä ja kuuma huone täynnä ihmisiä.

Se kylpylässä suoriutuminen (vilkkaan) taaperon kanssa oli asia, joka jännitti eniten. Kylpyläaltaissa oli mies apuna, mutta suihkutiloissa ja pukukopissa piti suoriutua yksin. Vauvauintiaikaan homma sujui paljon helpommin, kun neiti ei vielä päässyt karkuun.

Altaaseen meno sujui kohtuullisen helposti, kun jätimme vaatteet huoneeseen ja menimme kylpylään pelkät kylpytakit päällä. Takit pukukoppiin, vaippa roskikseen ja suihkuun peseytymään; sen jälkeen uikkarit päälle - ensin minulle, sitten Meealle (ja Meealle itseasiassa vielä uimavaippa sinne alle). Tämän aikaa Meea suurin piirtein malttoi olla paikallaan.

Ajatuksenani oli altaissa uimisen jälkeen peseytyä suihkutilassa (omat pesuaineetkin oli pussissa mukana) ja rientää huoneeseen kovaa vauhtia, koska en ottanut Meealle uutta vaippaa mukaan. Suihkutiloissa oli kuitenkin sen verran jonoa, että totesin Meealle, että mennään uikkarit päällä huoneeseen suihkuun. Jälkikäteen totesin sen olleen aivan loistava taktiikka - ja näin tehtiin siis seuraavillakin kerroilla. Etenkin siinä vaiheessa, kun suljin silmäni shampoota huuhdellessani eikä minulla ollut hetkeen aavistustakaan a) missä taapero on ja b) mitä taapero tekee, tajusin tämän olevan paras vaihtoehto meille juuri tähän hetkeen. Sanotaanko vaikka näin, että omassa (suljetussa) huoneessa suihkussa käydessä taaperon kanssa tuli äitikin pestyä paljon huolellisemmin kuin olisi kylpylän suihkutilassa "uskaltanut".

Kaikkineen kyllä sujui se kylpylässä käynti vilkkaankin taaperon kanssa kohtuullisen hyvin. Toki paras tilanne olisi, jos pukukopissa (tai ainakin suihkutilassa) olisi apukädet, mutta hyvin me suoriuduttiin näinkin. Ja vaikka edellinen oma kokemukseni yleisistä suihkutiloista yms lapsen kanssa olikin joulukuulta 2014, jolloin Meea liikkui hyvin paljon vähemmän, sujui kaikki yllättävän hyvin. Tai siis; paljon paremmin kuin olin etukäteen ajatellut.

Voisin jopa harkita lähteväni kylpylään Meean kanssa uudelleen - se kertoo varmaan riittävästi!

Oletko käynyt taaperon kanssa kylpylässä tai uimahallissa? Miten reissut ovat sujuneet?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

4 kommenttia:

  1. Hävettävän vähän ollaan käyty :( poika on nyt 2v ja kerran käytiin uimahallissa. Hyvin meni. Saunassa muikisteli mummoille ja altailla oli haltioituneena vedestä :D

    Pitää kyllä aktivoitua pikaisesti. Isompikin pääsis uimaan ettei vallan taito unohdu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, itsekin ajattelin, että täytyy aktivoitua asian suhteen - etenkin kun neiti tykkää vedessä läträämisestä yli kaiken! Uimahalli ei edes olisi pahan hintainen.
      Onneksi nyt kesällä pääsee useamminkin uimaan, kun käydään uimarannalla ja kotipihassakin on pieni allas. :)

      Poista
  2. Vähänkö suloinen tuossa suuressa saunatakissa.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienin saatavilla ollut takki - ja silti aivan valtavan suuri. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!