perjantai 15. huhtikuuta 2016

Mitä 2-vuotias haluaa synttärilahjaksi?

Sepä se onkin vaikea kysymys, johon on ollut aika hankala miettiä vastausta.

Ihan oikeastihan ainakaan meidän 2-vuotias ei tarvitsisi mitään. Huone on täynnä leluja, vaatekaappi pursuaa liitoksistaan ja mitään tarvikehankintojakaan ei ole näköpiirissä. Tilanne on vähän sama kuin joululahjatoiveiden pohdinnan kanssa.

Oikeasti äidin ja isin alkuperäinen toive oli "ei mitään isoja sisäleluja", koska säilytystilaa ei yksinkertaisesti ole. Ja muutenkin neiti varsinaisesti leikkii vain harvoilla leluilla, joten sitä leluvuorta voisi ylipäätään vähän karsia. Lempparilelut ovat selvillä ja muita voisi jo antaa eteenpäin toisille leikkijöille.

Pikkuneidin oma vastaus kysymykseen "mitä haluat synttärilahjaksi?" on ollut "aamupalaa", "karkkia" ja "kakkua". Koska neiti kuitenkin arvostaisi varmaan ihan kunnon lahjojakin, koitin keksiä (isovanhempien pyytämään) toivelistaan jotain sellaista, mikä oikeasti tulisi ns. tarpeeseen.

Kaksi vuotta on jotenkin sinänsä hankala ikä, kun vanhoja - edelleen ajankohtaisia - leluja on jo paljon ja monesti liikaakin. Sinänsä ei "tarvitsisi" lisää leluja. Eikä tosiaan mitään tarvikehankintojakaan ole tulossa; meillä varmaan seuraavana sellaisena edessä ovat matkarattaat (jos/kun vaihdamme nykyiset yhdistelmät kokonaan matkiksiin), mutta sekään ei nyt oikein synttärilahja-toivelistalle sovellu. Vaatteet toki ovat aina tarpeellisia, mutta niitäkään ei samalla tapaa tarvita uusia kuin vaikka vuosi sitten, koska kasvu on sen verran tasaantunut. Kesävaatteita toki tarvinnee ostaa ja jos synttärit olisivat olleet kuukausi eteenpäin, ne varmaan olisivat olleetkin toivelistalla.

Hankalaa on myös se, että lapsi ei vielä osaa oikein itsekään toivoa lahjoja - tai ainakin äidin mielestä se "aamupala" on vähän vaikea toive toteuttaa synttärilahjaksi. :D Vuoden päästä varmaan päästäänkin helpommalla, sillä luulen, että pikkuneidillä on jo hyvin vahvat mielipiteet siitä mitä hän haluaa ja lelulehteä selaamalla varmasti löytyy lisää mieluisia vaihtoehtoja uusiksi leluiksi.

Mutta; nämä ainakin tuli mieleen leluista, jotka olisivat tervetulleita meille - ja jotain näistä kuulemani mukaan tulee lahjapaketeista löytymäänkin. ;) Ehkä tästä listasta voi olla apua jollekin 2-vuotislahjatoiveiden kanssa kamppailevalle. :)


Ensimmäinen kuva suoraan joululahjatoive-postauksesta. :D Mutta kun meillä Duplot ja junarata ovat aika lailla leikityimmät lelut tällä hetkellä. Niitä toki meiltä jo löytyy, mutta lisä ei varmasti olisi pahitteeksi. Etenkin junaradan osalta lisäosia täytyy joka tapauksessa ostaa, koska nykyisellään ei saa kovin isoa rataa aikaiseksi.

Nämä ovat itse asiassa mielestäni niitä ihan parhaita leluja sekä lahjatoiveita. Leluja siksi, että näillä saa monenlaisia leikkejä aikaan ja voi käyttää mielikuvitustaan. Lahjatoiveita siksi, että näitä voi täydentää melkein kuinka paljon vaan - ja vaihtoehdoista löytyy monenlaisia ja -hintaisia juttuja.


Kevään korvilla erilaiset ulkojutut tulevat tarpeelliseksi ja tänä vuonna meidän toivelistalta löytyi myös potkupyörä ja kypärä. Olin aluksi vähän skeptinen potkupyöriä kohtaan, mutta synttäritoiveita miettiessäni googlettelin asiaa tarkemmin - ja kyselin myös ystäviltä kokemuksia. Aika hyvältä jutulta tämä potkupyörä vaikuttaa!


Neiti on kova piirtämään, eikä aina välttämättä edes paperiin. Piirustustaulu voisikin olla kätevä sen kannalta, ettei äidin tarvitsisi aina vahtia ja suojella pöytiä, seiniä ja paitoja taaperon värityskyniltä. Piirustustaulu palvelisi varmaan myös pitkillä automatkoilla viihdykkeenä.

Toinen mieluinen lahja olisi varmastikin ihan tavallinen palapeli, muutaman palan. Nuppipalapelit alkavat olemaan jo vähän turhan helppoja ja tällä viikolla kaivettiin kaapista esiin minun vanha viiden palan kissapalapeli. Sen tekeminen onnistui erinomaisesti, joten pikkuhiljaa voisi alkaa siirtymään nuppipalapeleistä vähän haastavampiin. Palapelien ohella myös muistipeli olisi tämän ikäiselle mieluisa lahja; meiltä yksi sellainen jo löytyy (kun neiti niin kovasti halusi sitä pelata kummitätinsä muistipeliä testattuaan, että oli pakko ostaa), mutta muuten voisi muistipelikin olla meidän toivelistalla.

Niin ja ne kirjat. Niitä myös luetaan päivittäin; lemppareita ovat tällä hetkellä "aukeava/vedettävä" Maisa tivolissa -kirja, Soiva laulukirja sekä Nessie-kirja (joka tosin on niin surullinen, että Meeaa alkaa aina itkettämään). Vaikka kirjoja onkin jo hyllyssä paljon, niitä neiti varmasti toivoisi vielä lisää.



Ja sitten vielä viimeinen mieleen tullut lelutoive, puiset leikattavat kasvikset. Nämäkin olivat jo joululahjatoivelistalla ja tällaiset vielä pikkuneidin leikkikeittiöstä puuttuu. Äidin mielestä ylipäätään kaikki puiset keittiölelut - leivänpaahtimet, kahvinkeittimet ja maitopurkit - ovat paitsi ihastuttavan näköisiä, myös kestäviä.

Leikkikeittiö on Meean leluista ainoa, jolla ihan oikeasti leikitään joka ikinen päivä. Saattaa johtua myös siitä, että se sijaitsee keskeisellä paikalla meidän keittiössä, olohuoneen reunustalla. Mutta kyllä nuo keittiöleikit selkeästi olivat Meealle mieluisia jo loppuvuodesta kerhoillessa ja leikkikeittiö olikin erittäin hyvä ostos - jos ei sitä olisi ostettu joululahjaksi, se olisi ollut myös hyvä vaihtoehto 2-vuotislahjaksi!



Tavaroiden osalta mieleen tuli oikeastaan vaan kaksi asiaa. Vilkkaan taaperon kanssa kesätapahtumissa tms talutusreppu voisi olla hyödyllinen (vaikka ajalla ennen lasta ajattelin, että ihan hirveitä tuommoiset ja en ikinä voisi laittaa omalle lapselleni!).

Ja koska meillä vaihdettiin junnusänkyyn alkuvuodesta, myös junnukoon lakanat ovat sellaiset, joita periaatteessa tarvittaisiin lisää. Olen itse asiassa yhdet Meealle tulevat lakanat jo ns. valinnut (Finlaysonin keltaiset elefantti-lakanat), mutta en vielä ole raaskinut ostaa.

Kaksi vuotta tulee täyteen ensi viikolla, mutta synttäreitä meillä juhlitaan ylihuomenna sunnuntaina. Joten pian selviää, mitä lahjapaketeista ilmestyy. Postausta synttärilahjoista - ja monesta muustakin synttärijutusta - luvassa juhlien jälkeen!


Mitä teillä toivottiin/saatiin 2-vuotislahjaksi?


Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!