tiistai 2. helmikuuta 2016

Pikkuneidin talvivaatteet: osa 2/3, talviasusteet

Nyt täytyy kyllä todeta, että "anteeksi, unohdin!". Ajatuksenani oli esitellä pikkuneidin talvikamppeita kolmiosaisessa bloggauksessa. Ensimmäinen postaus talvikengistä näki päivänvalon jo marraskuun puolivälissä, mutta sen jälkeen homma unohtui. No okei, kunnon talvikin tuli vasta hiljattain - ja itseasiassa vielä joulun jälkeen tuli hankittua lisää talviasusteita neidin vaatekaappiin. Mutta olisihan tämän postauksen tosissaan voinut jo aiemminkin kirjoittaa...

Oma ongelmanihan on se, että tulen ostaneeksi asusteiden osalta "vähän kaikkea" ja kuitenkin päälle päätyy pääsääntöisesti ne yhdet ja samat. Etenkin nyt päiväkotielämässä tämä on korostunut - vaikka sinnekin kyllä monesti pakkaan useammat vaihtoehdot (esim. kahdet rukkaset ihan jo siltä varalta, että toiset kastuu). Olen yrittänyt olla maltillisempi asuste-ostelujen suhteen, mutta kyllähän niitä taas on tullut hankittua. Mutta positiivista on se, että aika lailla kaikki ovat päätyneet myös tämän talven aikana päälle! Tai no, etenkin hattujen osalta kaapista kyllä löytyy vielä muutama, jota en ole tässä esitellyt, koska ne eivät ole olleet päällä kertaakaan.........

-----

Yhdet tärkeimmistä talviasusteista - villahaalarin ja fleecehaalarin - ostin kovalla kiireellä jo syksyllä - kun tajusin, ettei viime talvisilla ole mitään mahdollisuutta mahtua päälle ja pelkäsin, että talvi yllättää. No ei yllättänyt, mutta onneksi haalarit ovat sen verran reiluja, että mahtunevat päälle vielä tarvittaessa kesän viileinä iltoinakin.


Villahaalari on Kivat-merkkinen ja ilmeisesti aivan superlämmin. Meillä on myös villainen Kivat-kypärälakki (josta kuva myöhemmin), ja nämä kyllä taitavat olla lämmittävyyden puolesta yksiä parhaista valinnoista.



Fleecehaalariksi halusin Play Layers -napeilla varustetun Reiman haalarin, jonka siis saa noiden neppareiden avulla kiinnitettyä suoraan toppahaalariin (ja ilmeisesti vk-haalariinkin). Fleecehaalari ei niin paljon olekaan ollut nyt käytössä; villahaalari on ollut viimeaikaisten viileämpien kelien valinta ja ennen näitä kovia pakkasia ei välihaalarille juurikaan ole ollut tarvetta. Pari kertaa tuo fleecehaalari on ollut päällä ja kerran olen muistanut hyödyntää noita neppareita. Loppujen lopuksi en tiedä helpottiko se mitenkään pukemista - tai ainakin hihat olisi saanut helpommin niin, että olisi pukenut erikseen molempien haalarien hihat. Ehken tämän kokemuksen perusteella jatkossa tällaista napitettavaa välihaalaria hankkisi - mutta onneksi tämä oli aika edullinen (ja hyväkuntoinen, eli jälleenmyyntiarvo on kohdillaan).



Toppahanskoja meillä on kolmet. Reiman vetoketjulliset pitkävartisemmat hanskat, Elsa Pitkäsen pitkävartiset hanskat ja Popin vetoketjulliset lyhytvartiset hanskat. Ajattelin vetoketjullisten olevan parhaita täksi talveksi puettavuuden kannalta (ja niin ne ovat olleetkin!), mutta yhdessä Meean toppahaalarissa on lumilukot hihansuissa, joten hihan alle laitettavat hanskat olivat aika mahdottomat. Eikä paksussa toppavarustuksessa nuo vetoketjulliset versiot meinanneet venyä hihan päälle; siksi hankin viimeisimpänä vielä nuo Elsa Pitkäset.

Jokaiset hanskat ovat olleet omalla tavallaan hyvät. Popin hanskat ovat parhaat nollakelien hanskat; ne eivät ole näistä hanskoista lämpimimmät (tai eivät ainakaan äidin mielestä vaikuta siltä), mutta ehdottomasti parhaat ulkona touhutessa - ja varretkin ovat riittävän pitkät, ettei lunta mene hihansuista sisään. Elsa Pitkäset puolestaan ovat ehdottomasti lämpimimmät - mutta myös kankeimmat, koska niistä puuttuu ns. tarttumapinta. Kovilla pakkasilla nämä olivat kuitenkin paras valinta. Reimat ovat sitten jotain siltä väliltä - lämpimät, mutta hyvät touhutessa.

Vähän vaihtelevasti on tullutkin näitä hanskoja käytettyä, mutta omat suosikkini ovat kyllä nuo Popin hanskat. Ne vaan jotenkin istuvat parhaiten neidin käteen ja jos ei pakkaslukemat ole hurjat, nämä tulee itsellä useimmiten laitettua neitokaisen käteen - päiväkodissa taitavat suosia noita lämpimämmän oloisia hanskoja.

Toppahanskat ovat tosiaan jo itsessään melko lämpimät, mutta kovimmilla pakkasilla on laitettu alle vielä pikkutumput, joita meillä on sekä Lindexiltä hankittuna että äitini kutomana (koska itse en ole ehtinyt...). Ainakin yhdet pikkutumput vielä löytyy kuvan ulkopuolelta, mutta ne majailevat vakituisesti päiväkodilla, joten en saanut niitä tähän kuvaan. :)



Hattujen osalta on luotettu tänä talvena pääasiassa neljään lakkiin + kypärämyssyyn, joka on ollut lähes poikkeuksetta koko talven lakin alla. Pari muutakin talvilakkia kaapista löytyy, mutta ne ovat jääneet syystä tai toisesta käyttämättä (ja on myös taas kokemusta ensi talveen, että minkämalliset hatut ovat hyviä ja mitkä eivät). Niin ja sellaisia hienostelulakkeja tai ohuempia pipoja meillä on myös (ja ollut päässäkin vielä joulukuussa kauppareissulla), mutta niitä en laske varsinaisiin talvihattuihin.

Kivat-merkkinen villainen kypärälakki on se eniten käytetty. Tämä on lämmin, hyvän mallinen ja suojaa niin naamaa kuin kaulaakin. Löysin tämän itse asiassa alennuksesta ns. heräteostoksena - en tiedä olisiko muuten tullut varta vasten ostettua. Tai siis yhtä Reiman samantapaista lakkia olin aiemmin katsonut, mutta jättänyt vielä harkintaan. Mutta hyvä valinta oli - varmaan ensi talveksikin tulee hommattua tämän mallinen lakki, jos ei tämä nykyinen enää mahdu päähän. Näissäkin varmaan on eroja valmistajan suhteen, mutta ainakin tämä Kivat-merkin lakki on istunut neidin päähän hyvin ja tuntunut lämmittävänkin erinomaisesti!

Reiman karvalakki ostettiin joulun jälkeen erityisesti kovia pakkasia varten. Ja onhan tätä tullut jonkin verran käytettyäkin. Rattaissa ja turvaistuimessa tämä hattu ei oikein kunnolla istu päähän, joten niillä reissuilla pitää aina miettiä kahteen kertaan, minkä lakin laittaisi. Mutta lämpimyydeltään tämä on kyllä ihan paras!

Muutamaan otteeseen lakkina meillä on ollut Tintun ihana lakki, joka oli todellinen kirppislöytö (5e!). Tämä lakki on itse asiassa vähän reilu (mutta koska se oli niin halpa, niin pakkohan se oli ostaa) ja voi olla, että kokoa pienempi olisi ollut parempi Meealle vielä täksi talveksi. Jonkin verran tätä on kypärälakin kanssa käytetty, mutta etenkin tuulisella kelillä laitan mieluummin jonkun muun hatun. Ja mikä parasta - hyvällä tuurilla tämä lakki mahtuu päähän vielä ensi talvenakin!

Ja neljäs lakki on tämä huomiotaherättävän värinen Jonathanin lakki, jonka olemassaolon muistin vasta hiljattain. Ostin tämän syksyllä alesta ja ajattelin, että lakki toimisi hyvin iltaulkoiluissa heijastinliivin kaverina. On sitä tullut paristi käytettyä päivälläkin ja tällaisiin nollan tietämillä oleviin keleihin tämä on minusta paras valinta. Lakki kun istuu erinomaisen hyvin Meean päähän ja kypärämyssyn ja/tai kaulurin kanssa ei jää kaulakaan suojaamatta.




Vakiovarustuksena lähes koko talven mukana ovat kulkeneet myös villasukat. Niitä on itse asiassa to-del-la monet, joten en nyt alkanut kaivamaan kaikkia esiin kuvaamista varten. Ja oikeastaan - vaikka sukkia on monet, silti useimmiten tulee pidettyä vaan niitä, jotka ensimmäisenä osuu käteen - eli aina niitä samoja.

Suurin osa käytössä olevista villasukista taitaa olla äitini kutomia (ja laatikossa on vielä yhdet tai kahdet isompaa kokoa odottamassa). Itse ehdin syksyllä kutomaan yhdet sukat, jotka eivät ole monesti olleet jalassakaan. Nyt on puikoilla vielä syksyltä jääneet junasukat, jotka pyrin saamaan lähipäivinä valmiiksi, jotta ehtisivät edes kertaalleen jalkaan - nämä vähän unohtuivat kaikenmaailman kasvisten virkkailujen ja joululahja-askarteluiden tiimellyksessä...



Muista asusteista käytössä on kylmemmillä keleillä ollut myös kauluri ja/tai tuubihuivi. Enemmän kauluri, koska Meeaa ahdistaa haalarin ulkopuolelle tulevan huivin pitäminen ja neiti meinaakin repiä sen aina pois.

Kauluri on itse asiassa ihan hyvä, koska se takuuvarmasti lämmittää kaulaa. Itsekin pyrin aina suojaamaan erityisesti kaulan talvisaikaan ja kaulahuivi on itselle tärkeämpi varuste kuin vaikka hanskat, niin siksi Meeankin kaulan suojaamisesta tulee pidettyä huolta. Tuubihuivin ostin alunperin "hienosteluhuiviksi" - tähän on siis yhteensopiva ohut baskerimallinen hattu. Mutta pakkasilla tämä on pariin otteeseen toiminut melko hyvin myös naaman suojaamisessa.



Ja vielä yksi erinomainen asuste on pakko esitellä loppuun. Tämä ei varsinaisesti ole pelkkä talviasuste, vaikkakin talvisaikaan tätä oikeastaan on vaan tullut käytettyä; syksyllä ja keväällä ei ollakaan liikuttu ulkona niin myöhään, että olisi ollut tarvetta. Meean kummeilta lahjaksi saatu heijastinliivi on ollut ihan ehdoton varuste silloin, kun lähdetään ulkoilemaan pimeällä. Heijastinliivi on laitettu päälle, vaikka oltaisiin vaan kotipihassa; varmuuden vuoksi.

Mitkä talviasusteet teillä on todettu parhaimmiksi? Löytyykö joku luottomerkki tai -malli?


Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!