tiistai 8. joulukuuta 2015

Päiväkotiryhmän kummihevonen

Meean päiväkotiryhmä sai itselleen marraskuussa oman kummihevosen.

Kummihevoskampanja on valtakunnallinen, syyskuussa alkanut kampanja, jossa hevoset tuovat tervehdyksen omasta arjestaan kummeilleen. Kummeina voivat toimia päiväkotiryhmien lisäksi koululuokat, vanhainkodit, seurat tai yritykset. Meean päiväkotiryhmän kummihevosen omistaa erään ryhmäläisen äidin ystävä, joten siksi kummihevonen saatiin nimenomaan Meean päiväkotiryhmälle.

Marraskuu on päiväkodissa puuhailtu heppahommia; leikitty keppihevosilla, laulettu ihhahhaata, opeteltu viittomaan hevonen ja heinä... Kummihevoskampanja jatkuu vuoden loppuun, mutta kohokohta koettiin jo viime torstai-iltana, kun lapset vanhempineen pääsivät päiväkotitätien johdolla kyläilemään kummihevosen luona!

"Moikka kummihevonen!"

Ja ai että sitä riemua! Meeahan ei eläimiä pelkää tai jännitä - ei tätä hevostakaan. Tai siis ponia; hepaksi sitä vaan tulee aina kutsuttua, kun jo termikin on "kummihevonen" - eikä Meea kyllä vielä osaa poni-sanaa sanoakaan. Meea meni siis samantien rohkeasti silittämään ja sen jälkeen halaamaan heppaa. Oltiin paikalla jo ajoissa, joten ehdittiin moneen kertaan antaa hepalle haleja ennen kuin koko porukka saapui paikalle. Mukana taisi olla Meean lisäksi neljä lasta perheineen sekä pk:n kolme tätiä.

Aluksi lähdettiin kärry-ajelulle viereiselle kentälle ja luonnollisesti Meea oli rohkeimpana ja innokkaimpana menossa kärryjen kyytiin. Siellä neitokainen sitten istui kypärä päässään tarhakaverin ja hänen äitinsä kanssa. Meea kun on jo niin iso tyttö, ettei tarvinut äitiä tai isiä kärryyn seurakseen - eikä edes olisi halunnut. :D

Kännykkäkamera oli huono valinta mukaan, joten laatu on mitä on. Näkyypähän kypärä ainakin! :D

Kummihepan kyydissä - mukavaa näytti olevan. 

Kentällä kummihevonen kierteli useamman kierroksen kyydittäen halukkaita kärryssään. Meea oli kyydissä kahdesti - ja kolmannen kerran vielä takaisin tallille mentäessä.

Tallilla lapset pääsivät harjaamaan kummihevosta. Kun muut lapset vielä keräsivät rohkeutta vanhempiensa sylissä, Meea oli jo hakenut harjan ämpäristä ja ryhtynyt varmoin ottein harjaamaan heppaa. On tämä kyllä vaan sellainen reipas ja rohkea pieni neiti! :)




Kummihevosen lisäksi tilalla oli toinen, vähän isompi heppa. Sitäkin sai käydä rapsuttelemassa ja lopuksi heppa vielä tuotiin talliin syömään ja lasten ihasteltavaksi. Meeahan reippaana tyttönä kävi harjaamassa tämänkin hevosen. :D

Aika innostuneelta pikkuneiti vaikutti ja hoitotädit arvelivatkin hänestä kasvavan isona heppatyttö. Jopa mies totesi todistettavasti radiohaastattelussa (kyllä, valikoiduttiin sellaiseenkin ilmeisesti tämän innokkaimman hevostenhoitajan ansiosta - en tosin onneksi itse kuullut tätä radiosta), että täytyy varmaan jatkossa yrittää päästä tallille hevosia rapsuttelemaan toistekin. Saa nähdä, joutuuko takapihalle rakentamaan tallin omalle hevoselle lähivuosina. ;)

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!