sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 2015: Luukku 20

Tänä aamuna joulukalenterin luukusta paljastunut esine aiheutti vähän kummastusta. Mikä tämä on ja mitä tällä tehdään?



Käyttötarkoitus selvisi taaperolle hieman myöhemmin päivällä, kun pääsimme testaamaan luukun sisältöä ihan käytännössä. Leivoin nimittäin eilen piparkakkutaikinan allergiaversiona (munattomana ja maidottomana) ja tänään tehtiin yhdessä pipareita!



Pikkuneiti oli ihan tohkeissaan leipomisesta. Meeahan ei ole hirveästi aiemmin päässyt leipomaan, koska en ole kovin paljoa allergialeivonnaisia tehnyt. Jo siitäkin syystä, että Meea ei ole yleensä niitä syönyt. :D

Varmoin ottein hän kauli taikinaa, paineli muotilla pipareita ja jopa söi taikinaa. Itse asiassa alussa siitä pipareiden teosta ei meinannut tulla mitään, kun ainoastaan taikinan syöminen kiinnosti. Loppuvaiheessa hän napsi taikinaa suuhunsa ainoastaan silloin, kun äidin silmä vältti. :)




Kaksi pellillistä leivottiin yhdessä ja loput leivoin itsekseni neidin kyllästyttyä leipomiseen. Piparitaikinaa ja jauhoja oli tyttö täynnä, mutta hauskaa tuntui olevan. Uunituoreet piparit eivät niin kovin kiinnostaneet.

Vähän neiti suostui piparkakkua maistamaan, mutta se taikina tuntui kyllä olevan paljon herkullisempaa. Täytynee vielä jouluna yhdessä koristella muutama pipari - ja tottakai myös nauttia niitä aattona ja välipäivinä. :)

Näinkö niitä pipareita syödään? :)

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!