tiistai 20. lokakuuta 2015

Meidän koti: keittiö

Keittiö on mielestäni yksi tärkeimmistä paikoista kodissa; jos ei nyt kodin sydän, niin jokin muu elintärkeä sisäelin vähintäänkin.

Keittiössä tulee vietettyä paljon aikaa, mutta se on myös yksi niistä kodin huoneista (kylppärin ja kodinhoitohuoneen ohella), joissa käytännöllisyys ja fiksut ratkaisut ovat tarpeen. 

Meidän keittiö on tässä reilun kahden vuoden asumisen jälkeen muuttunut useaan otteeseen. Ja se keittiön muunneltavuus onkin itse asiassa yksi parhaista jutuista keittiössämme!

Kaapit on kivat, mutta niitä oli liian vähän


Taloa etsiessämme tämän kodin keittiö oli asia, jonka takia talo meinasi jäädä ostamatta. Minulla kun oli päähänpinttymä olohuoneen ja keittiön yhdistävästä saarekkeesta, eikä tässä keittiössä sellaista ollut - eikä oikeastaan ollut edes mahdollista saada.

Muut seikat menivät kuitenkin edelle - ja olihan keittiö muuten ihana.

Keittiön alkuperäinen ilme.


Puustellin kaapit miellyttävät omaa silmääni, eikä sen suurempaa keittiöremonttia tarvinnut harkita. Ainoa puute oli kaappitilan vähyys. 

En tiedä onko meillä jotenkin enemmän astioita ja kuivatuotteita kuin keskivertoperheellä, mutta meidän tavarat eivät olisi millään mahtuneet alkuperäisiin kaappeihin. Eikä kyllä myöskään ruuat jääkaappi-pakastimeen.

Ostoslistalle laitettiinkin siis täyskorkeat jääkaappi ja pakastin, yläkaapit niiden päälle - sekä tietysti se ihana saareke, joka nippanappa saatiin mahdutettua keittiöön! (Ei siis kylläkään keittiötä ja olkkaria jakamaan, mutta kuitenkin...) Samassa yhteydessä vaihdettiin yksi alakaappi laatikostoon ja hankittiin nurkkakaappiin kätevä karuselli.

Liikuteltava saareke


Puustellilta myytiin meille "eioo":ta laatikollisen liikuteltavan saarekkeen kanssa, mutta mielikuvituksen avulla saatiin sellainenkin suunniteltua ns. omin voimin. Eli yhdessä silloin keittiöitä myyneen miehen serkun kanssa. 

Haluttiin siis nimenomaan liikuteltava saareke, jotta sen voisi tarvittaessa siirtää muuallekin. Saareke kun nippanappa mahtui meidän keittiöön ja tiesin, että tietyissä tilanteissa keittiöstä tulee liian ahdas saarekkeen kera.

Renkailla varustetussa saarekkeessa ongelmana oli kippaaminen; kun laatikot tavaroineen vedetään auki, lattiaan kiinnittämätön saareke kaatuu eteenpäin. Siksi meille alunperin kaupattiin kaapillisia saarekkeita, mutta minusta alakaapit ovat hyvin epäkäteviä käytössä.

No, ongelma ratkaistiin diy-tyyliin laittamalla pöytätasolevy myös saarekkeen päätyyn - tasapainottamaan. Eipä ole saareke meinannut kaatua kertaakaan! Ja tuo levy on nätti sisustuselementtikin, kun se tulee vähän korkeammalle kuin saarekkeen varsinainen pöytätaso.

Keittiön vanha look


Piti oikein kaivella vanhoja kuvia, jotta voi esitellä keittiön eri ulkoasuissaan. :)

Tässä siis alla kuvia keittiöstä vähän muuton jälkeen, kun saareke on jo kotiutunut ja muut keittiömuutoksetkin on tehty.






Saareke oli meillä käytössä keskellä keittiötä syksystä 2013 syksyyn 2014. Välissä ostettiin isompi ruokapöytäkin (ylläolevissa kuvissa se vanha); sen jälkeen keittiö oli entistä ahtaampi, mutta saareke oikein toimiva kokkaamisessa.

Allaolevassa kuvassa näkyy "uusi" ruokapöytä, joka siis täytyi sijoittaa keittiöön näin päin ikkunaa vasten - muuten ei olisi pöydän ja saarekkeen välistä mahtunut enää kulkemaan. (Hieno kuva, mutta en löytänyt muutakaan uudella pöydällä varustettuna. Kukista päätellen kuva on otettu sairaalasta kotiutumispäivänä; pöydällä olevassa sitterikehdossa uinuu pieni neitokainen ja lattialla vahtii ylpeä uunituore "isoveli".)





Saareke seinää vasten


Juhlien yms aikaan saareke on siirretty ns. tieltä pois yleensä tuohon olkkarin ja keittiön välimaastoon. Näin on saatu iso ruokapöytäkin fiksummin keskelle lattiaa ja keittiöön lisätilaa.

Saareke palveli esimerkiksi jouluna tarjoilutasona (kaksi ylintä kuvaa) ja Meean ristiäisissä sekä 1-vuotissynttäreillä lahjapöytänä (kaksi alinta kuvaa).

Jouluksi pöytä keskelle keittiötä.

Saareke palveli jouluna tarjoilupöytänä. 

Ristiäisten lahjapöytä - samassa paikassa kuin joulun tarjoilupöytä. 

Synttärivalmistelut meneillään - saarekkeen reuna näkyy vasemmassa alakulmassa. 


Meean siirryttyä syöttötuoliin istumaan piti aika nopeasti kääntää pöytä toisinpäin keittiössä. Saatiin useampi penkki käyttöön ja Meeallekin enemmän tilaa syöttötuolille.

Saareke ei enää mahtunut nykyiselle paikalleen ja se siirrettiin keittiön seinää vasten, jossa se olikin viime päiviin saakka.

Vähän huonoja kuvia löysin tältä ajalta keittiöstä - ilmeisesti meidän keittiö on aina ollut niin sotkuinen, ettei ole paljon kuvattu. :D

Pöytä pitkittäin ja syöttötuoli aika lailla keskellä keittiötä!

Saarekkeen (huono) sijoituspaikka seinää vasten näkyy taustalta. 


Keittiön uusi look!


Saareketta oli ikävä (koska se on niin kätevä lasku- ja työtaso!), mutta ajattelin, että se ei mahtuisi fiksusti keittiöön syöttötuolin kanssa. No, yhtenä päivänä pari viikkoa sitten vähän mittailin ja samaisena iltana miehen kanssa siirreltiin pöytää ja saareketta. Toisin päin kääntäen - eli laatikostot hellaa vasten - saareke mahtui keskelle keittiötä ja ruokapöydälle jäi riittävä tila. Ahdasta ei ole kuin tiskikoneen ollessa auki, jos haluaa siitä kapeasta välistä mennä - ja kyllä siitäkin mahtuu!




Nyt saareke on enemmän omassa käytössään, eli ruokien laskutasona, leipien voitelutasona, kokkauksen aputasona ja tiskipöydän ollessa valtoimenaan myös tiskien aputasona. Keittiön seinää vasten ollessaan kun saareke oli enemmänkin postien laskutasona ja kaiken turhan sälän säilytyspaikkana. :D Säilyy keittiön pöytäkin siistimpänä ja tyhjempänä ja keittiössä touhuaminen on entistä mukavampaa!

Uuden järjestyksen ansiosta mieleen tuli toinenkin keittiön sisustuksen pikkuprojekti, joka on itse asiassa jo laitettu aluilleen. Siitä lisää blogissa tuonnempana - ihan omana postauksenaan. :)

Miltä tällainen meidän koti -bloggaussarja vaikuttaa? Mistä huoneesta haluaisit lukea seuraavaksi? 

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

2 kommenttia:

  1. Nyt muistin tulla huikkaamaan, että vastasin haasteeseesi viimein! :) http://tipulassa.blogspot.fi/2015/10/viikon-kynttilat-ja-vastaukset-ii.html

    Vitsit, tuo saareke näyttää näppärältä! Harmi, ettei meille mahdu vastaavaa, sillä liikuteltava malli olisi kyllä tosi toimiva ja käyttökelpoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos osallistumisesta ja linkistä - täytyykin käydä heti lukemassa! :) En ookaan muistanut haastamiani blogeja nyt seurata "sillä silmällä", niin kiva kun huikkasit!

      Toi saareke on kyllä superkätevä - etenkin nyt oikeammalla paikallaan. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!