maanantai 3. elokuuta 2015

Ensimmäinen merkkivaateostos!

Kirjoitin aiemmin merkkivaatteista ja siitä, etten käsitä niiden ostamista. Suurimpana syynä hinta - josta johtuen ne meidän neidin erittäin harvat merkkivaatteet ovat olleet hyvin edullisia kirppislöytöjä.

Aina tähän asti. Nyt on nimittäin tehty ensimmäinen oikea merkkivaateostos tälle neidille! 

Tai oikeastaan tämä ostos tehtiin jo kuukausi sitten ja kyseinen vaate on näkynytkin jo lukuisissa kuvissa täällä blogissa sekä etenkin Instassa. Kyseessähän on Polarn O. Pyretin pirteä kesähattu.



Meillä oli tarvetta hyvälle kesähatulle. Kyllähän niitä neidin asustekorista löytyi, mutta mikään ei tuntunut olevan hyvä. Nauhattomista pysyivät päässä vain trikoopipot, eikä niitäkään viitsisi kesähelteillä pitää. Nauhallisistakin neiti sai monesti nauhat auki ja hattu lensi päästä kaaressa pitkälle.

Meinasin ensin ostaa Reiman lierihatun "klipsisysteemillä", mutta sitten törmäsin jossain blogissa tähän Popin hattuun (tosin eriväriseen), joka näytti istuvan päähän hyvin. Hyvä juttu muuten, että kyseinen hattu oli merkkivaate; eihän kuvateksteissä muutoin olisi ollut mainintaa merkistä. :D

Koska mies oli juuri tuolloin menossa keskustaan, värväsin hänet hakemaan neidille hatun Popilta. Muutaman nettisivuilta löytyneen mallikuvan kanssa mies kävi liikkeessä ja palasi tämän ihanuuden kanssa; ei siis ollut tätä kuosia antamissani kuvissa (eikä kuvien mukaisia hattuja liikkeessä), mutta tämä on paljon parempi!



Ja itse hattuhan on aivan loistava. Sen lisäksi, että hattu on syötävän suloinen, se myös pysyy päässä! Muutamaan otteeseen on tämäkin hattu viskattu pois päästä pihalla, mutta huomattavasti harvemmin kuin aiemmat kandidaatit. Hatussa on siis takana kiristysnauhat ja lisäksi leuan alle solmittavat nauhat. Istuu ainakin meidän neidin päähän mainiosti!

Ja vaikka tänä merkkivaate olikin, silti melko edullinen. Alessa ollut hattu maksoi 14e, joka vielä on ihan kohtuullinen summa. Vaikkakin Pop sieltä halvimmasta päästä merkeistä on.

Mutta nyt on merkkivaateneitsyys korkattu ja aika tyytyväinen olen tähän ostokseen. Saa kuitenkin nähdä kauanko aikaa kuluu seuraavan (uuden) merkkivaatteen ostoon.


Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!