keskiviikko 19. elokuuta 2015

Äidin vapaailta!

Mies lähti reissuun lasten (taaperolapsen ja koiralapsen) kanssa ja minä sain tälle viikolle pari erittäin harvinaista vapaailtaa.

Ajattelin aluksi, että mitenhän sitä osaa olla yksin kotona. En nimittäin edes muista milloin olisin viimeksi ollut YKSIN kotona. Varmaan tammikuussa 2014. Mieshän toki monesti on ollut poissa kotoa iltoja ja pari viikkoa sitten yön yli reissussakin - mutta aina kotona on silti ollut viimeisen reilun vuoden ajan Meuskis-neiti ja ennen sitäkin Arttu-hauva. Eikä niitä iltoja ilman lapsiakaan ole ollut runsaasti; ainoat kappaleet heinäkuun lopussa, kun pikkuneiti oli ensimmäistä kertaa yökylässä ilman vanhempiaan.

Ja pakko myöntää, onhan tämä tosi outoa olla kotona ilman lapsia. Ja mikä ihmeellisintä; eniten oudoimmalta tuntuu se, ettei koira ole kotona! Tällainen rauhaisa hiljaisuus meillä nimittäin (joskus harvoin) saattaa olla silloinkin, kun pikkuneiti on unilla - mutta silloinkin hauva tepsuttaa ympäriinsä ja pitää huolehtia hänen vetensä, ruokansa ja ulkoilutuksensa.

Mutta nyt ei tarvitse huolehtia mistään. Eikä kotitöitäkään ole mikään pakko tehdä. Aika luksusta.

Olenkin yrittänyt pidättäytyä kotitöiden ja muun vastaavan tekemisestä ja pyhittää nämä vapaaillat ihan vaan omalle olemiselle. Vähän ajatuksella tee-mitä-huvittaa. Vaikka pakko myöntää, että on minulla listaakin siitä, että mitä kaikkea voisi tehdä - jos siis huvittaa.

Olen kyllä koko ajan tehnyt jotakin - ihan mukavia juttuja suurin osa - eli en ole kyllä mitenkään vaan istunut paikallani telkkaria tuijottaen tms. Ehkä ihan hyväkin niin, jottei ikävä kasva liian suureksi. Nämä erossaolot kun ottavat minulle aina paljon kovemmille kuin Meuskikselle - kauhulla odotan sitä päivähoidon alkamista

Tähän mennessä olen jo muun muassa laittanut tiskit (koska astiat loppuvat muuten kesken), laittanut pyykit (koska on ihana fiilistellä ripustamalla pyykkiä ulos kuivumaan lämpimänä kesäiltana), siivonnut Meean lelut pois lattioilta (oman mielenrauhani takia…), syönyt (ruoka onneksi oli jo valmista!), lukenut postit (eli paikallislehden), tilannut pikkuneidille kenkiä syksyksi (ihan vaan "muutamat") sekä saanut vihdoin kuvat paikalleen ristiäislahjaksi saatuun kehykseen (tosin 1vee-kuvat tilasin tätä varten vasta viikko sitten!).



Niin ja olen myös kirjoittanut kaksi bloggausta (tämä mukaan lukien) sekä vähän laittanut blogin ulkoasua uuteen uskoon - kun nyt kerrankin oli keskeytyksetöntä aikaa tätä varten! Vähän vielä vaatinee viilausta, mutta blogi näyttää ainakin omaan silmään paljon raikkaammalta nyt!


Vielä voisi tänään ehtiä joko kutoa villasukkaa tai värittää aikuisten värityskirjaa (jota en ole ehtinyt tekemään pariin viikkoon!).

Loppujen lopuksi kahden vapaaillan aikana ei ihan älyttömästi saa aikaiseksi - vaikka tuo lista pitkältä auki kirjoitettuna näyttääkin. Kun siis ottaa huomioon, että pitää käydä töissäkin. Kun vähentää pois työpäivät, nukkumiset, ruokailut ja muut ns. pakolliset jutut, ei sitä aktiivista tee-mitä-huvittaa -aikaa jää kuin ehkä nelisen tuntia per ilta.

Mutta onhan tämä silti aika erilaista kuin normaali arki - jolloin sitä ns. omaa aikaa jää ehkä tunti tai kaksi illalla. Johon mennessä on jo ihan puhki, eikä aina edes jaksa tehdä niitä mukaviakaan omia juttuja. Tai on pakko tehdä niitä ikäviä kotitöitä. Tai ei ylipäätään edes jää sitä vapaa-aikaa, koska taapero huutaa hammassärkyään, eikä suostu nukkumaan ennen kuin omakin nukkumaanmenoaikasi on jo mennyt.

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!