keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Milloin ekaa kertaa yökylään?

Meidän neiti ei vielä ole ollut yhtään yötä yökylässä tai erossa äidistä.

Ei ole oikeastaan ollut tarvetta, kun Meean on voinut ottaa jokaiseen kyläpaikkaan ja juhliin mukaan. Jos tällaisia "lapsettomia juhlia" olisi ollut, tilanne voisi olla toinen.

Mutta minulla ei ole myöskään ollut sen suurempaa hinkua lähteä mihinkään baariin tai viihteelle. Olen halunnut olla läsnä, enkä oikeastaan olisi edes halunnut aiemmin antaa Meeaa yökylään. Vaikka neiti nukkuukin yönsä pääsääntöisesti hyvin ja imettäminenkin loppui jo viime syksynä. Siitä huolimatta vasta keväällä alkoi tuntua siltä, että Meea voisi viettää yön poissa kotoa.


Tämä pikkutouhottaja voisi olla jo valmis yökyläilemään!

Se, milloin lapsi menee ensimmäistä kertaa yökylään, on perhesidonnaista. Yhtä oikeaa vastausta ei ole, mutta jokainen puolustaa omaa kantaansa.

Tuntuu, että yökyläilyssä on olemassa kolme koulukuntaa.

Ensimmäisenä ne, jotka voivat antaa lapsensa suurinpiirtein heti synnäriltä muiden hoiviin. Tuttujen ja tutuntuttujen joukosta löytyy kaksikin hyvin osuvaa esimerkkiä. Ensimmäisenä nuori pariskunta, joka ilmeisesti yllättyi vauvanhoidon rankkuudesta; kuukauden iässä lapsi oli ollut enemmän isovanhempiensa hoivissa ja alkanut jo vierastamaan omaa äitiään. Toisena esimerkkinä pariskunta, joka todennäköisesti halusi jatkaa elämäänsä entisellään vauvasta huolimatta. Juhannuksena muutaman kuukauden ikäinen vauva oli pitkän viikonlopun mummon hoivissa, kun vanhemmat ystävineen juhlivat juhannusta perisuomalaiseen tapaan. Eikä ollut kyseessä suinkaan ensimmäinen yökyläily, vaan tyyliin kymmenes. Eihän siinä ole mitään väärää, että lapsen vie hoitoon - parempi vauvan on hoidossa olla, jos molemmat vanhemmat nauttivat alkoholia. Mutta minusta ei olisi ollut tuohon; en olisi raaskinut, enkä oikeastaan edes viime kesänä tai syksynä kaivannut biletystä, vaan vauvantuoksuinen arki oli ihanaa. (Meinasin kirjoittaa ensin, että "riitti mainiosti", mutta ilmaus tuntui kovin vähättelevältä - ei riittänyt, vaan en edes halunnut muuta.)

Toinen ääripää ovat sitten ne vanhemmat, jotka eivät anna lapsiaan yökylään ennen kouluikää. Jos silloinkaan. Syitä on monia; vanhemmat (tai äiti) eivät halua olla erossa lapsestaan, lapsi nukkuu huonosti, lapsella on ultimaattinen eroahdistus ja/tai äiti-ikävä, sopivia hoitopaikkoja ei ole olemassa, vanhemmilla ei ole tarvetta antaa lasta hoitoon, lapsella on allergia/sairaus... Lapsen ensimmäinen yökyläily tulee usein vastaan pakon edessä; sairaalareissun vuoksi tai vaikkapa pienemmän sisaruksen syntyessä. Tosin nuorempi sisarus voi olla myös osasyynä yökyläilyttömyydelle; kun ei nuorempaakaan voi vielä päästää yökylään, ei vanhempikaan pääse. Tämän koulukunnan vanhemmat eivät saa moneen vuoteen kahdenkeskistä aikaa; sellaista, joka ei voisi keskeytyä lapsen herätessä keskellä yötä vatsatautiin yltä päältä oksennuksessa.

Sitten ovat ne keskitien kulkijat, joiden lapset ovat yökylässä ensimmäisen kerran jossain tässä välillä; monesti 1-2 vuoden tienoilla. Lapset yökyläilevät epäsäännöllisesti silloin tällöin, muutamia kertoja vuodessa.

Itse lukeudun tähän viimeiseen ryhmään. Meidän neiti kun on menossa tänä viikonloppuna - 1v 3kk ikäisenä ensimmäistä kertaa yökylään! Ja ai että tätä äitiä jännittää!

Ensimmäisenä yökyläilypaikkana toimii mummin ja vaarin koti ja myös Arttu-koira lähtee mukaan. Mummi ja vaari ovat hyvin tuttuja ja läheisiä - ja vahtineetkin Meeaa päiväseltään jo useamman kerran. Mummi on tainnut kahdesti jopa Meean nukuttaa yöunille (toisella kertaa olin viereisessä huoneessa ja toisella kertaa tulin tunti nukutuksen jälkeen takaisin ja vietin yön kuitenkin Meean kanssa). Hyvin sujui molemmilla kerroilla, joten ei liene edes siinä vaikeimmassa, eli unille menossa, sen suurempia ongelmia.

Mummin ja vaarin luona k yläilemässä pari viikkoa sitten. 

Meea on yökylässä joko yksi tai kaksi yötä; lähden hakemaan molemmat lapset kotiin (pienen lomailun jälkeen tosin) joko sunnuntaina tai maanantaina - riippuen siitä miten se ensimmäinen yö on mennyt.

Alunperin ehdotin yökyläilyä tänä kesänä vanhemmilleni lähinnä harjoituksen takia; testataan miten se onnistuu ja ettei tosipaikan tullessa ole ihan mahdotonta yökyläillä. Nyt kun ajankohdaksi sovittiinkin naapuruston kekkeriviikonloppu, tarkoittaa se myös sitä, että pääsee tämä mama ensimmäistä kertaa lähes kahteen (!!) vuoteen viihteelle. Ja jos Meea on hoidossa kaksi yötä, ehdimme myös miehen kanssa viettää laatuaikaa kaksin - sitäkään ei ole hetkeen tapahtunut.

Vaikka kekkereille olisikin voinut myös ottaa Meean mukaan (hän oli siellä viime kesänäkin), on itse asiassa ihan kiva, että yökyläily järjestyikin juuri tähän kohtaan. Ikäänkuin huvi ja hyöty samalla kertaa. :)

Vaikka olenkin yrittänyt tätä kohtaan henkisesti varautua ja vaikka toisaalta olenkin ihan innoissani omasta vapaastani, saa nähdä miten kova ikävä yllättää. Vähintäänkin täytyy heti illalla kesken kekkereiden kysellä, miten yöunille meno on sujunut. :)


Pientä rakasta tulee varmasti ikävä! <3

2 kommenttia:

  1. Meidän tyttö oli ensimmäistä kertaa yökylässä 11 kuukauden ikäisenä. Tyttö itse tuntui olevan täysin valmis, ei kotiin haettaessa kiukutellut, muttei myöskään roikkunut koko ajan lahkeessa. Itseäni sen sijaan vähän hirvitti enkä oikein osannut ottaa iloa irti. Jokainen tekee toki niin kuin itse parhaaksi näkee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse jännitin pari kk sitten miten sujuu, kun aloitin työt. Se meni loistavasti ja ilman ikävöintiä - eli toivotaan, että samalla tapaa menee tuo yökyläilykin. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!