perjantai 19. kesäkuuta 2015

Juhannuksen lepohetki

Ah, ihana juhannus!

Meidän perheelle juhannus tarkoittaa tänä kesänä ainoata ilman sen kummempia suunnitelmia olevaa viikonloppua. Ollaan kesäkuun alusta asti oltu joka viikonloppu menossa - ja juhannusta lukuunottamatta suunnitelmia on lyöty lukkoon jo joka viikonlopulle aina heinäkuun puoleen väliin asti.

Juhannussuunnitelmista ei oikeastaan edes keskusteltu; yhteisellä hiljaisella päätöksellä päädyimme olemaan ihan vaan kotona ja ihan vaan perheen kesken tämän juhannuksen. Kun on pari viikkoa toteuttanut tätä pakkaa-pura-pakkaa-pura -rumbaa (ja tietää sitä olevan tulossa vielä lähiviikkoinakin), tuntuu kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta jättää se väliin yhdeltä viikonlopulta. Ja niinpä siis olemme kotona tämän juhannuksen.

Vielä kun nuo kelitkin ovat tänä juhannuksena melko masentavat, niin ei senkään puolesta tee mieli poistua kotoa.

Mikäpäs sitä on juhannusta viettäessä tässä seurassa!

Juhannuksen ainoat ns. suunnitelmat on tehty ruokien suhteen. Parina päivänä grillataan jääkaappiin hamstrattuja grilliherkkuja, lisäksi tarkoitus olisi ehtiä väsäämään pakastin täyteen omatekoista pizzaa - myös Meean olisi tarkoitus saada nyt ensimmäisen pizza-maistiaisensa hieman allergiaversiona.

Ja siinäpä ne juhannuksen suunnitelmat sitten olivatkin. Jos kelit sallivat, uskoisin että juhannukseen mahtuu myös ulkoilua, leikkipuistoilua ja hiekkalaatikkoleikkejä kotipihassa. Muutoin keskitytään varmaan aika pitkälti rentoutumiseen, lepäämiseen ja ennen kaikkea yhteiseen aikaan perheen kesken.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!