sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

1-vuotiskuvaukset done!

Tänään vuorossa oli pikkuneidin 1-vuotiskuvaukset! Etukäteen jännitti, miten kuvaus sujuu, kun neiti aloitti aamupäivällä hammaskenkkuilut, mutta onneksi ei kovin paljoa hammas vaivannut kuvauksissa.

Meean 1-vuotiskuvissa luotettiin samaan laatuun kuin puolivuotiskuvissa, joten valinnanvaikeutta kuvaajan suhteen ei ollut. Studio Varjon Pasi on itselleni tuttu töiden kautta, joten tiesin kuvat hyviksi ja persoonallisiksi. Ja en olisi voinut niihin Meean puolivuotiskuviin olla yhtään tyytyväisempi!

Tehdasmiljöössä kuvaaminen ei valitettavasti ollut tällä kertaa mahdollista, mutta upeita kuvia saatiin otettua Naissaaren Kahvi- ja Juhlahuoneella Vaajakoskella. Kuvia olen toistaiseksi päässyt kurkkimaan vaan kameran näytöltä, mutta erittäin hyviltä vaikuttivat - jälleen! Hyviä kuvakulmia ja hyviä ilmeitäkin näytti ikuistuneen talteen.

Äitikin ehti napsia pari kuvaa kuvausten aikana. 

Ja pikkuneitihän oli oikein mainio malli! Viimeistä kuvaa lukuunottamatta kaikki kuvat saatiin otettua uskomattoman nopeasti; tuli jo ekoilla räpsyillä niin hienoja kuvia, ettei tarvinut enää sen enempää kuvailla. Vaikka alussa yksi pikku kupsahduskin sattui, niin hienosti neiti jaksoi virnuilla ja poseerata.

Yhteen kuvaan tuli hieno kurkistuskin, kun neiti vilkuili sattumalta kahvilassa samaan aikaan olleita työkaverin lapsia. Viimeisessä kuvassa neitiä sitten kiinnostikin enemmän kaihtimien narut, eikä olisi malttanut keskittyä enää mihinkään muuhun. :) 

Kuvailtiin Meeaa sekä omassa juhlamekossaan että minun 1-vuotiskuvassa olleessa mekossa. Vähän nostalgiaakin saatiin siis kuviin; mukana oli myös omassa kuvassani ollut nalle, mutta en tiedä kuinka hyvin se kuviin osui, kun ei Meea siitä niin kovasti innostunutkaan.

Teija 1 vee. :)


Kuvat saadaan kuulemma jo tiistai-iltana, ihan huippunopeaa toimintaa! Odotan jo innolla - ainakin tosiaan kameran näytöltä katsottuna mukana on useampikin loisto-otos!

Niin, ja oikeastaanhan tämä oli vasta kuvaus vol 1. Ajatuksena kun oli samalla kertaa ottaa myös kuva Arttu-hauvasta Meean kanssa. Pasi-kuvaaja ehdotti, että voitaisiin ottaa tämä kuva myöhemmin - kunhan kelit lämpenee. Voidaan sitten ottaa kuva ulkosalla ja siitä varmasti tuleekin paljon parempi yhteiskuva näin toteututtuna! Pasilla oli visio hiekkatien pätkästä ja tuosta meidän nurkilta sellainen löytyy, joten sovittiin, että hän ajelee meille tänne maalle kuvailemaan ilmojen lämmettyä. 

Ihan loistavaa palvelua - ja loistavia kuvia. Kiitos Studio Varjo ja Pasi - meidän perheeltä lähtee kyllä lämpimät suosittelut eteenpäin!

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!