perjantai 27. maaliskuuta 2015

Vauvavuoden kolme hankintavaihetta

Vauvavuosi alkaa olla lopuillaan ja kolme hankintavaihettakin jota kuinkin läpikäytynä. Niin, mielestäni siis hankinnat tehdään pääsääntöisesti kolmen eri vaiheen aikana. Toki yksittäisiä asioita (niitä must-juttuja, jotka tajuaa vasta myöhemmin - ja muita kivoilta kuulostavia juttuja) tulee hankittua pitkin vuotta, erityisesti vaatetta lapsen kasvaessa. Isoimmat hankinnat kuitenkin keskittyvät kolmeen - tai oikeastaan viiteen - vaiheeseen.

Mitkä ne sitten ovat?

1) Vauvan syntymän aikoihin


Tuntuu, että ihan kaikki mahdollinen hankitaan ennen vauvan syntymää - tai heti sen jälkeen. Vaunut, sänky ja sitteri isoimpina hankintoina, mutta myös iso kasa kaikkea muuta aina kantorepusta rintapumppuun ja lakanoista leikkimattoon.

Puhumattakaan niistä pienistä - mutta tarpeellisista - hankinnoista, joita tehdään viimeistään ensimmäisinä elinpäivinä; vaipat, voiteet, harsot, d-tipat, hiusharja, kylpypyyhe... Niin ja tottakai vaatteet. Äitiyspakkaus ja sairaalasta saatava Libero-laukku auttavat suuresti näissä pikkuhankinnoissa, mutta toki sitä hankittavaa jää vielä muutakin.

Äippäloman alkaessa vaatteet ja muut tarvikkeet vielä odotteli järjestelyä... Ja tässä vain osa niistä!

Jo ennen pikkunyytin saapumista tavaraa on hankittu niin paljon, että luulee tällä pärjättävän hyvinhyvin kauan. Isoimmat (sekä lukumäärän että eurojen puolesta) hankinnat tehdäänkin ennen syntymää.



2) Kiinteän ruuan aloitus


Vasta neljän tai kuuden kuukauden kohdalla tulee oikeastaan seuraava hankintavaihe. Toki vaatteita tai leluja - tai muita pikkuhankintoja - on voitu tehdä tässä välissäkin, mutta puolen vuoden rajapyykillä mukaan tulevat ruokakuviot. 


Stokken syöttötuoli ekaa kertaa testissä. :)
Isoimpana hankintana syöttötuoli, mutta muutakin tarvitaan. Meillä muita hankintoja olivat syöttötuolin pehmusteet, tarjotin pöydälle, ruokalaput, lautaset, lusikat, lusikan säilytyskotelo, nokkamukit, toinen syöttötuoli sormiruokailua varten (ihan oikeasti!). Lisäksi investoin jääpalarasioihin (soseiden pakastamista varten) sekä pieniin muovirasioihin (sekä pakastamista että matkustamista varten).

3) Kasvuun liittyvät hankinnat


Tämä osio jakaantuu oikeastaan kolmeen osa-alueeseen; eli käytännössä hankintavaiheita onkin kaikkineen viisi. Meillä nämä kaikki kolme vaihetta tulivat eteen suurinpiirtein samassa iässä, 10-11kk aikoihin. Joillain voi tulla jo aiemmin - ja jollain vasta vauvavuoden jälkeen.

A) Turvaistuin

Kun reilu 10 kg tai pituus (kuten meillä) tulee täyteen, alkaa olla aika vaihtaa turvakaukalo turvaistuimeen. Fiksut ostavat jo alunperin kaukalon, joka muuntuu istuimeksi - useimmat hankkivat kuitenkin tässä vaiheessa uuden. On vähän koosta ja vanhasta kaukalosta (ja sen painorajoista) kiinni, milloin hankinta tehdään. Turvallisuusaspektit käsittävä valinta on yksi vaikeimmista ja meillä ainakin pohdittiin tätä pitkään.

Turvaistuimeen investoitiin viime kuussa.

B) Kävelytarpeet

Kävelyä harjoiteltaessa moni investoi tähän liittyviin asioihin; samalla myös lelurepertuaaria voi joutua vähän uudistamaan. Vauvalelujen tilalle toiminnallisempia leluja; meiltä löytyy taaperokärry, potkuauto ja vedettävä ötökkä. Ensin mainittu auttaa myös kävelyn harjoittelussa, jotkut ostavat tähän tarkoitukseen myös kävelytuolin.

Taaperokärry on meillä ollut tarpeellinen menopeli - nyt ja varmasti jatkossakin. :)
Lisäksi kävelyvaiheessa ostoslistalle päätyvät liukuestesukat ja ensikengät. Kengät ovatkin itseasiassa jotakuinkin ainoa vauvavuoden ostos, joka meillä vielä on tekemättä - aion ostaa kengät vasta sitten, kun neiti on jo hetken kunnolla kävellyt.


C) Oma huone

Vauvan muuttaessa omaan huoneeseen, on jotain hankintoja yleensä tehtävä. Ja kuten sanottua; tämäkin voi ajoittua mihin kohtaan tahansa vauvavuotta - tai sen jälkeen. Joissain perheissä vauva nukkuu omassa huoneessaan alusta asti (itse en olisi tähän pystynyt!), joissain vauva muuttaa omaan huoneeseensa vasta parin vuoden iässä.

Meillä muutto on tarkoitus tehdä ensi viikonloppuna - oikeasti piti muuttaa jo pari viikkoa sitten, mutta aika tuli vastaan. Meillä laitettiin huonetta enemmän uuteen uskoon, joten ostoslista oli pitkä - ja itse asiassa huoneesta puuttuu vielä vaatekaappi ja lamppu.

Meillä lastenhuoneeseen ostettiin muun muassa Kallax-hylly (jonka täyttäminen kuvassa on vielä vähän vaiheessa...).


---

Lista vauvavuoden JÄLKEISISTÄ hankinnoista taitaakin olla sitten huomattavasti isompi. Kehiin tulevat kaiken maailman lelut, polkupyörät, uima-altaat, pulkat, trampoliinit, leikkimökit... Sitä odotellessa. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!