torstai 19. maaliskuuta 2015

Throwback: raskausmahakuvia

Viime viikolla selailin vanhoja kuvia ja bongasin tasan vuosi sitten otettuja kuvia raskausmassusta - ja latasinkin Instagramiin muutaman massukuvan. 

Tajusin samalla, että blogin alkuaikoina jäi kokoamatta raskausmahakuvat blogiin. Etsiskelin kaikki parhaat raskausmassukuvat ja onhan niitä kuvia tullut jonkin verran näpsittyä - pääsääntöisesti tosin kännykällä, joten laatu ei kaikissa ole hyvä. Enemmänkin olisi pitänyt (muistaa) ottaa kuvia, mutta onpahan näistäkin jo jotain muistoa säilytettäväksi. :)

Nyt tosiaan ilman sitä isoa (tai ainakaan niiiiiin isoa) massua on oltu jo lähes vuosi, eli onkin jo korkea aika koota näitä näytille.

Maha on yksi niistä (aika harvoista) asioista, joita raskaudesta on ikävä. Etenkään, kun ei ole vielä(kään) palautunut vanhoihin mittoihinsa, olisi ihanaa verhoutua ison vauvamasun taakse. Eikä tarvitsisi huolehtia siitä, näyttääkö vaatteissaan läskiltä - vaikka raskaana painoa oli huomattavasti enemmän, en missään vaiheessa tuntenut itseäni lihavaksi.

Ihan ensimmäinen raskausmassukuva, jossa maha on vielä kovin pieni. Kuva otettu marraskuun alussa; tuolloin jo ensimmäinen äitiyspaita otettu käyttöön!

Jouluna mahaa ei enää voinut piilotella. :)

Tammikuussa oli jo iso pallo. <3

Tää oli selkeesti lempparipaita raskausaikana. :)

Arttu-hauva ihmettelemässä pallomahaa helmikuun lopussa. 

Yksi ihanimmista muistoista raskausajalta. Maaliskuun alun kuvaussession tuotoksia tämä - sekä muutama seuraava kuva. 

<3

Sivuprofiili.

Pikkusukat olivat jopa isot masuasukille syntyessään. :)

Maaliskuun massua.

Massun kannattelua. 

Tämä maaliskuun lopulla otettu kuva on varmaan viimeinen raskausmassukuva. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!