lauantai 28. maaliskuuta 2015

Aamumaidosta eroon - ihan oikeasti!

Testasin joulukuun lopussa ensimmäistä kertaa aamumaidon poisjättämistä. Heikoin tuloksin.

Pariin otteeseen alkuvuodesta testasin samaa, mutta kokeilut päättyivät aina itkupotkuraivareihin. Pikkuneiti tarvitsi aamumaidon ja hetki heräämisen jälkeen äidin sylissä pullotuttia lussuttaen oli hänelle niin tärkeä. Päätin siirtää aamumaidon poisjääntiä hamaan tulevaisuuteen - eikä sitten sitä pariin kuukauteen testattu lainkaan.

Nyt viime viikkoina olen havainnut merkkejä siitä, että aika voisi olla kypsä aamumaidon pois jättämiselle. Olen muutenkin viime viikkoina yrittänyt vähentää tuota maidonjuontia (joka tosin epäonnistui heti, kun neiti aloitti hammaskiukuttelut, eikä maistunut juurikaan mikään muu kuin maito..) ja nyt pääsääntöisesti Meea juo ainoastaan unimaitoa - eli ennen päikkäreitä ja yöunia.

Viime viikkoina aamumaidolle ei ole ollut mikään kiire. Meea on aamuisin jutellut ja touhunnut omassa sängyssään, monesti vielä sen jälkeen köllötellyt minun/meidän vieressä meidän sängyssämme. Neiti on myös viihtynyt lattialla sen aikaa, kun lämmitän aamulla maidon (aiemmin piti olla sylissä maidonjuontiin asti) ja pariin kertaan on käyty vaihtamassa vaippakin ennen aamumaitoa (ennen ei onnistunut sekään).

Meea ei myöskään aina ole sitä aamun 90 ml maitotilkkaa juonut kokonaan, joten sekin kertoo osaltaan siitä, ettei aamumaito enää ole niin tärkeä.

Nyt on takana neljä aamua, jolloin aamutoimet on tehty järjestyksessä: vaipanvaihto, aamupala, leikkihetki. Neljä onnistunutta aamua - ei itkuja eikä raivareita. Ja aamupalakin on uponnut hyvin! Tässä vaiheessa uskaltanee jo sanoa, että aamumaidosta on päästy eroon - näinä neljänä päivänä nimittäin seuraavat maidot on juotu vasta sitten aamupäikkäreille mentäessä, eli 2-3 tuntia heräämisestä.

Mitä tästä opimme? Älä pakota vauvaa asiaan, ennen kuin aika on sille kypsä. Sitten homma sujuu kuin itsestään!

Meneillään olevana projektina on myös tosiaan tuo maidonjuonnin vähentäminen, jonka osalta ollaan nyt tilanteessa, että pääsääntöisesti juodaan vain unimaitoa. Pari desiä ennen kumpiakin päikkäreitä ja 2-4 desiä ennen yöunia, parina päivänä on joutunut juomaan myös yhdet 1,5 desin "välimaidot" päivällä. Yleensä kuitenkin pyrin tarjoamaan ruokaa (vaikka sitten kolmesti) aina ennen maitoa; vasta sitten, jos ei ruoka monen yrityksen jälkeen mene alas ja neiti on tosi kiukkuinen ja nälkäinen, tarjoan maitoa. Lähinnä siis hampaita tehdessä. Mutta kun parhaimmillaan korviketta kului päivässä litra, nyt sitä menee enää 6-8 dl päivässä, joten kehitystä on tapahtunut tässäkin.

Vielä kun jossain vaiheessa päästäisiin kokonaan tuttipullosta eroon... :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!