sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Vauvakirkko

Eilen oltiin aamupäivällä meidän perheelle hieman harvinaisemmassa paikassa - nimittäin kirkossa. Kirjaimellisesti ei tosin oltu kirkossa, vaan seurakuntakodilla, jossa paikkakuntamme jokavuotinen vauvakirkko järjestettiin.

Vauvakirkossa kutsuvieraina ovat edellisen vuoden kastetut. Ja kyllä niitä vauvoja siellä riittikin!

Hyvin huomasi sen kehityksen, mikä vauvoissa vuoden aikana tapahtuu, kun mukana oli sekä ihan pikkunyyttejä että käveleviä taaperoita. Meidänkin naapurustosta mukana olivat Meeaa viitisen kuukautta vanhempi taapero ja lähes saman verran nuorempi vauva. Vajaan vuoden sisällä on tämä kolmikko syntynyt ja silti oli huima ero heidän välillään. 

Meea nautti vauvakirkosta. Meeasta on ylipäänsä hauskaa olla (lyhyehköjä aikoja) uusissa paikoissa uusien ihmisten ympäröimänä. Etenkin jos siellä lauletaan. 

Lisää iloa kirkkoon toi vieressä istunut Meeaa pari viikkoa nuorempi poika, joka kujeili Meealle ja reteästi tarttui kädestäkin kii. Varovasti Meeakin silitteli pojan kättä, mutta lähinnä tyytyi kummastelemaan toisen rohkeutta. 

Kirkon jälkeen tarjolla oli kahvit ja piltit. Nähtävästi erityisen hyvää meidän hammaskiukkuilijalle, jolle on ruoka maistunut huonosti viime päivinä; kirkkopilttiä vedeltiin yli puoli purkillista siellä ja loput kotona. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!