tiistai 30. joulukuuta 2014

Vauvauinti - ohi on

Ollaan oltu vauvauinnissa tämän syksyn/talven ajan ja viimeinen vauvauintikerta oli lauantaina ennen joulua. Meiltä vikaa kerta jäi valitettavasti väliin Meean kovan flunssan takia, mutta onneksi lähes joka uintikerralle muuten päästiin osallistumaan.

Meillä uinnin aloitus oli vähän vaikeaa. Ensimmäisellä kerralla Meea ei altaassa viihtynyt kauaa, eikä toisellakaan kerralla taidettu uimassa täyttä puolta tuntia olla.

Uintiin tottuessa ja iän karttuessa uinnit menivät kerta kerralta paremmin. Viimeisillä kerroilla ei nälkäkään enää yllättänyt kesken uinnin ja monesti ehdittiin saada molemmat ainakin jotain vaatetta päälle pukuhuoneessa ennen kuin piti kaivaa maitopullo esille. 

Meea sukelteli jonkin verran parillakin eri tyylillä. Ekoja itkuja lukuunottamatta sukellukset sujuivat mainiosti  ja neiti selkeästi tykkäsi. Myös normaali uiminen ja kaikenlainen loiskuttelu, lelujen syöminen ja muiden vauvojen katselu oli mukavaa.

Saatiin Meean uintiuran alku ikustettua valokuvaankin, kun uimahallilla kävi yhdellä uintikerralla valokuvaaja. Omia kameroitahan altaalle ei valitettavasti saanut tuoda. Alla Meean tyylinäyte sukelluksesta.



Ei ilmoittauduttu enää vauvauinnin jatkokurssille, vaikka sellainenkin olisi ollut keväälle tarjolla. Hauskaahan tuo vauvauinti oli, mutta kuitenkin aika kallista touhua. Ei siis kaduta, että vauvauinnissa oltiin, mutta ehkä tämä vajaa puoli vuotta kuitenkin riittää mainiosti meille. 

Koska Meea kuitenkin selvästi tykkää uimisesta (ja kylpemisestä), niin täytynee jossain vaiheessa lähteä käymään vaikkapa kylpylässä Meean kanssa. Pääsee sitten neiti kunnolla loiskimaan ja läiskimään altaassa. :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!