tiistai 4. marraskuuta 2014

Kerhoilua

Tällä viikolla on vihdoin startattu Meuskan kerhotaival!

Oikeastihan kerhoihin meno oli ajatuksissa jo alkusyksystä, mutta sitten viikot tuntuivat olevan niin täynnä kaikkea muuta, että siirsin aloitusta suosiolla eteenpäin. Pari vkoa sitten vihdoin sain laitettua kerhoihin mailia ja kyseltyä, että onkohan siellä mitään näin pienille - sitten iskikin flunssa! Nyt kun flunssa on selätetty (sekä äidiltä että tyttäreltä), päästiin vihdoin tällä vkolla kerhoilemaan.

Täällä on viikoittain kaksi eri äiti-lapsi -kokoonpanoille suunnattua kerhoa ja me siis tutustuttiin nyt näihin kumpaankin.

Maanantaina oltiin MLL:n perhekahvilassa nuorisotalolla. Kymmenisen äitiä kokoontui kahvittelemaan, juttelemaan ja lapset leikkimään. Tässä seurueessa Meea oli selkeästi nuorin; seuraavaksi nuorin osasi jo kävellä muutaman askeleen - tosin mukana on kuulemma toisinaan myös yksi suunnilleen Meean ikäinen tyttö. Meea oli lähinnä ihmeissään, että minnehän nyt on tultu. Suurin osa ajasta meni ihmettelyyn ja ottipa neiti pikkutirsatkin sylissä, kun väsy iski. 

Tiistaina käytiin sitten seurakunnan perhekerhossa pappilassa. Siellä oli varmaan puolet enemmän äitejä ja lapsia, joten vilskettä riitti - tosin tilatkin olivat isommat. Mukana oli myös Meeaa nuorempia ja pari suurinpiirtein samanikäistäkin. Meeasta ihaninta oli tuijotella niitä omanikäisiään (ja -näköisiään); sitä tehtiinkin aika paljon. Myös kerhokerran päätteeksi olleessa varttikirkossa/muskarihetkessä oli ihmeteltävää; pikkuneiti tykkäsi erityisesti siitä, kun laulettiin. 

Kaiken kaikkiaan molemmat kerhot olivat erittäin positiivisia kokemuksia. Meealle leikkiseuraa (tai ainakin ihmeteltävää ja tuijoteltavaa) ja äidille vertaistukea sekä juttuseuraa. Vielä kivempaa noissa varmaan on käydä siinä vaiheessa, kun Meea osaa istua ja/tai kontata, mutta eiköhän sekin aika pian koita. :)

Mutta ehdottomasti mennään kyllä uudelleenkin - varmaan kumpaankin paikkaan. Voi olla, ettei ihan joka viikko jaksa kumpaankin kerhoon vaeltaa; meiltä kun kuitenkin on se puolen tunnin kävelymatka kerhopaikoille. Mutta eipähän tarvitse kyseisinä päivinä lähteä muutoin vaunulenkille; raitista ilmaa tulee riittävästi ja kerhon jälkeen unikin näyttäisi tulevan helposti. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!