tiistai 23. syyskuuta 2014

Päärynä on oikeasti nam!

Kirjoittelin aiemmin soseiden aloituksen yhteydessä, että ensimmäisenä maisteluvuoroon päässyt kukkakaali olisi nam. Nyt kun on maisteltu useampia makuja, selkeät - oikeat - suosikit ovat löytyneet.

Varsinaisia inhokkeja ei ole toistaiseksi ollut. Kaikki maistuu aluksi oudolle, mutta kolmannella tai neljännellä maistelukerralla alkaa uppoamaan ilman suurempia irvistelyjä. Myöskään allergiaoireita ei ole mistään tullut, joten ollaan voitu jo kuukauden aikana yhteensä seitsemää makua maistella.

Selkeä suosikki on ehdottomasti päärynä! Kun muita ruokia syödään yhdellä aterialla max ruokalusikallisen verran, päärynää syödään pieni kipollinen. Käytännössä yksi soseutettu päärynä riittää hädin tuskin kahdelle aterialle!

Päärynää menee tosiaan niin paljon, että aiemmin tehdyt päärynäsoseet on nyt kaikki syöty ja kaupankin sosetta maistettu kertaalleen (ei ollut yhtä hyvää kuin äidin tekemä). Tänään keittelin reilut kaksi kiloa sosetta päärynöistä - laskeskelin että tällä tahdilla tämä määrä kestää n. puolitoista viikkoa. Eli saa tämä mama ilmeisesti jatkossakin aika paljon soseita kokkailla. :)

Päärynän lisäksi peruna ja bataatti maistuvat mainiosti - vaikkakin päärynä on kyllä ylivoimainen suosikki.

Ateriarytmi on hahmottunut


Tällä hetkellä ruokaillaan neljästi päivässä; kahdesti kasvista ja kahdesti hedelmää. Parina päivänä on jopa jouduttu antamaan vähän ruokaa vielä iltapalaksi, kun on suu napsannut siihen tahtiin. Luulenpa, että viimeistään ensi viikolla siirrytään ihan kokonaan siihen viiteen ateriaan päivässä. Vielä kun kohta aloitellaan myös viljojen ja lihan antaminen, niin ruokahalua varmasti riittää viidellekin aterialle päivässä.

Viime päivinä tosiaan päivässä on mennyt suunnilleen kokonainen päärynä ja kaksi ruokalusikallista bataattia tai muuta kasvista. Ruokahalu on kasvanut melkoisesti; vielä 1,5 viikkoa sitten nimittäin ruokailtiin kahdesti päivässä, mutta kun Meea tuijottaa ahnaasti maiskutellen äidin ja isin ruokia, oli pakko lisätä ateriointikertoja ja hyvinhän se ruoka tuntuu maistuvan.

Saa nähdä paljonko on tullut painoa lisää; se selviää huomenna 5 kk neuvolassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!