keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Äitiyspakkaus saapui

Viime viikolla kotiutui äitiyspakkaus. Jännää. :)

Ei oikeastaan edes harkittu, että oltaisiin otettu rahasumma äitiyspakkauksen sijaan. Äitiyspakkauksessa tulee kuitenkin niin paljon kaikennäköistä tavaraa (vaikka meillä vaatetta kyllä onkin jo hirmuiset määrät) ja siitä jää sitten myös kiva muisto. Eli äitiyspakkauksen ottaminen oli aika selvä asia, josta ei kyllä edes keskusteltu.

Pitkitin äitiyshakemusten tekoa viime tippaan; ne piti tehdä 9.3. mennessä ja taisin täyttää lomakkeet netissä seitsemäs päivä. Ihan siis vaan siksi, että saataisiin todennäköisemmin tuo uusi äitiyspakkaus vanhan sijaan.

Ei siinä vanhassakaan sinänsä mitään vikaa ollut, ihan kivan näköisiä vaatteita siinäkin oli. Mutta jotenkin kun sitä pakkausta on jaettu jo muutama vuosi ja oma vauva kuitenkin syntyy vuonna 2014, niin tuntui kivemmalta saada vuoden 2014 pakkaus.

Olin kyllä aika varma, että vanha pakkaus sieltä tulee, koska tuo uusi pakkaus julkistettiin vasta vähän ennen kun hakemuksen laitoin matkaan. Mutta ilmeisesti viime tipassa lähetetty hakemus ja siihen kirjattu toive uudesta pakkauksesta toimivat – posti toi viime viikolla uudenmallisen äitiyspakkauksen. :)

Ensimmäinen tutustuminen äitiyspakkaukseen.

Äitiyspakkaus 2014 


Pääsääntöisesti olen erittäin innoissaan äitiyspakkauksesta ja sen penkominen viikko sitten oli erittäin jännää. Huolimatta siitä, että oli nähnyt jo etukäteen kuvat ja tiedot pakkauksen sisällöstä.

Vaikka arvostankin erittäin suuresti tätä pakkausta ja sitä etua, että Suomessa sellainen vauvaperheille jaetaan – ihan kaikista jutuista ei voi tykätä. Siksi ajattelinkin nyt listata ne omat ehdottomat suosikit ja inhokit uudesta äitiyspakkauksesta.

Aloitetaan inhokeista

Haalarin ei-niin-kaunis kuosi.

Ehkä oudokki olisi sopivampi sana tähän vaatteeseen liittyen. Kauempaa katsottuna ulkohaalari näyttää ihan ookoolta, mutta lähempi tarkastelu aiheutti lähinnä kummastusta. Haalarissa nimittäin on ”Hyppää, hyppää, hytkytassu” –tyylisiä tekstejä kolmella kielellä kauttaaltaan. Hmm.

Turhan räikeää minun makuun.

Nämä kaksi bodyä ovat värimaailmaltaan ehkä vähän turhan rauhattomia minun makuuni. Väreissä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta nuo väriyhdistelmät + liialliset raidat tekevät näistä migreenin aiheuttajia. Ehkä johonkin TOSI neutraaleihin vaatteisiin yhdistettyinä voivat toimia.

Aluslakana (josta en viitsinyt ottaa edes kuvaa) päätyi inhokkilistalle ihan vaan siksi, että todennäköisesti se jää käyttämättä. Oli nimittäin jotenkin niin kovan tuntuinen tuo lakana verrattuna niihin muihin meiltä jo löytyviin, että ei se ainakaan ihan ensimmäisenä ole pinnasänkyyn menossa.

Entäpä sitten ne suosikit?

Arttukin tykkää Aappa-makuupussista.

Meiltä löytyy jo ennestään Aappa Apina –lakanat (ja kohta myös patja samalla kuosilla), joten ei liene ihme, että makuupussi on yksi suosikeistani. Aappa on vaan jotenkin tosi suloisen sympaattinen.

Oravaa vaatteissa.

Jos ulkohaalari oli oudokki, niin tämä turkoosi kevyttoppapuku on kyllä raikkaan värinsä vuoksi yksi lempparivaatteista. Vaatteista myöskin oravakuosinen body ja potkarit tulee taatusti meillä käyttöön; yhdessä tai erikseen. Nämä on älyttömän söpöt – ehkä aavistus retroa, mutta ei liikaa.

Raikkaat yöasut.
Myös nämä kaksi yöasua/potkupukua olivat jotenkin tosi raikkaan oloisia. Ehkä vähän enemmän poikavärisiä kuin tyttövärisiä - mutta kyllä näitä kumpi tahansa voi käyttää. :)

Yleisfiilis pakkauksesta


Itsellähän ei ole sinänsä aiempaa kokemusta äitiyspakkauksista ja niiden sisällöistä. Omasta - vuoden 1984 - äitiyspakkauksesta on äiti säilyttänyt muutamia vaatteita, joita nyt saatiin todelliseen kierrätyskäyttöön omalle vauvalle. Lisäksi olen katsonut kuvia siitä viime vuoden pakkauksesta ja jotain sen pakkauksen vaatteita on tainnut kirppiksiltäkin tarttua mukaan.

Mutta yleisesti ottaen tämä uusi pakkaus on minusta erittäin kattava ja kuoseiltaan raikas. Varustettuna ripauksella retroa, mutta ei liikaa. 

Ehkä vaatteissa on vähän liikaa poikamaisia värejä.  Ymmärrän kyllä, miksi vaaleanpunaista ei pakkauksesta löydy, mutta ehkä sitä sinistä ja vihreätäkään ei olisi tarvinut olla noin paljoa. Toisaalta; meiltä löytyy jo kasat niitä itse hankittuja beige-valkoinen-ruskea –sävytteisiä vaatteita, joita ei nyt pakkauksessa ollut paljoakaan.

Paljon kaikkea hyödyllistä tavaraa ja uskon, että valtaosa näistä tulee meilläkin käyttöön. Erittäin positiivista oli myös se, että vaatteet pääsääntöisesti tuntuivat tosi laadukkailta ja hyvistä materiaaleista valmistetuille. Hienoa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!